Harjavallassa heräsi huoli tehdastyömaan tautiepidemiasta – ”Koronalle on voinut altistua ruokapaikoissa ja kaupoissa” - Koronavirus - Satakunnan Kansa

Harjavallassa heräsi huoli tehdastyömaan tautiepidemiasta – ”Koronalle on voinut altistua ruokapaikoissa ja kaupoissa”

Harjavallan akkumateriaalitehtaan työmaalla todettiin viikonvaihteessa useita koronatapauksia. Taudille on voinut altistua myös kaupoissa ja ruokapaikoissa.

Harjavallan akkumateriaalitehtaan työmaalla jopa 150 työntekijää on altistunut koronalle.

14.9. 14:10 | Päivitetty 14.9. 16:05

Sen jälkeen, kun SataDiag oli tiedottanut maanantai-illalla, että BASF:n Harjavallan akkumateriaalitehtaan rakennustyömaalla toimivissa alihankintayrityksissä oli todettu yhdeksän koronatartuntaa ja 150 altistumista, paikkakunnalla heräsi kysymys, kuinka moni Harjavallassa asuva ja liikkuva on saattanut myös altistua koronalle – ja missä.

Aihe poiki muun muassa yhteydenottoja toimitukseen.

Sunnuntain ja maanantain aikana työmaalla tehdyillä pikatesteillä todettiin lisäksi 32 antigeenitestipositiivista tapausta. Tiedotteen mukaan nuo tulokset varmistetaan PCR-testeillä lähipäivinä.

SataDiagin tiedotteen mukaan tartunnanjäljitys on tällä hetkellä ruuhkautunut sekä Porissa että Harjavallassa. Kaikkia ei siis pystytä kontaktoimaan henkilökohtaisesti heti, eikä kovin nopeasti.

Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän tartuntatautien yhdyshenkilön, terveydenhoitaja Margit Kurrun mukaan ruuhkautumisen taustalla on juuri tehdastyömaalla todetut tapaukset. Toki Porissa ruuhkaan vaikuttavat myös muun muassa päiväkodeissa tapahtuneet altistumiset.

– Harjavallassa ei olla yhtä ylityöllistettyjä, mutta näytteenotto on ruuhkautunut, minkä takia on viivettä. Päiväaikaan meillä on nyt käytössä riittävä resurssi, koska olemme saaneet irrotettua yhden hoitajan lisää tiimiin muista töistä, hän kertoo.

Koronainfektiolle on voinut altistua 6. syyskuuta lähtien, mutta epidemian alkuperäinen tartunnanlähde ei ole selvillä.

Työmaalla noin puolet työntekijöistä on ulkomailta tulevia vierastyöntekijöitä, jotka asuvat ja liikkuvat yhteiskyydeillä. Tämä lisää altistuneiden määrää, tiedotteessa sanotaan.

– Myös tulkin hankkimisessa menee aikaa, vaikka englannillakin pärjää pitkälle, Kurru kertoo.

Hänen mukaansa paikallisten huoli mahdollisista altistumisista on aiheellinen.

– Koronalle on voinut altistua ruokapaikoissa ja kaupoissa. Tilanne on ollut kuitenkin sama koko ajan ilman tätäkin ryysistä. Tarkan hygienian säännöt ovat edelleen voimassa.

”Valtava koronapositiivisten joukko tuli tietoomme maanantaina, vaikka jo viime viikolla oli muutama yksittäinen tapaus.”

SataDiag tiedotti myös, että sairastuneiden joukossa on lisäksi sellaisia, jotka ovat jo saaneet kaksi rokotetta.

– Jos rokotuksesta huolimatta ilmenee koronaan viittaavia oireita, on heti mentävä näytteenottoon, koska muutama kaksi rokotetta saanutta on todettu koronapositiiviseksi. Rokote suojaa kuitenkin vakavammalta sairaudelta, Margit Kurru kertoo.

Positiiviset tapaukset havaittiin työmaan omissa testeissä.

– Valtava koronapositiivisten joukko tuli tietoomme maanantaina, vaikka jo viime viikolla oli muutama yksittäinen tapaus. Jos on sairastanut koronan jo lähtömaassa, se voi näkyä epäselvänä tuloksena näytteenotossa, joka toki kontrolloidaan. Osalla korona voi olla myös oireeton. Nyt kaikki altistuneet tulevat meille testeihin.

Harjavallan akkumateriaalitehtaan johtajan, Tomi Ojan mukaan työmaalla on tehty hyvää yhteistyötä terveysviranomaisten kanssa, jotta koronaepidemia saadaan kartoitettua ja jäljitettyä sekä siten tartuntaketju katkaistua.

– Antigeenitestit auttavat nykyisin paljon, emmekä ole kiinni vain virallisissa testeissä. Tätä työtä teemme edelleen. Työnantaja maksaa testit työntekijöille.

Varokäytäntöjen osalta yhtiö on seurannut tarkasti viranomaisten ohjeistuksia ja ottanut ne mukaan voimassaoleviin ohjeistuksiinsa. Niitä on päivitetty sen mukaan, miten viranomainen on alueella päivittänyt ohjeita, Oja kertoo.

– Tehtaan rakentaminen on ainakin tähän mennessä edennyt aikataulussa. Nyt teemme yhteistyötä terveyspuolen kanssa ja annamme niin paljon tietoa kuin voimme, jotta ketju saadaan katkaistua. Myöhemmin arvioimme, miten tämä vaikuttaa projektiin.

Näin menetellään nyt

  • Varmistetut Covid-19 tapaukset, eli terveydenhuollossa tehdyssä PCR-testissä positiivisiksi todetut henkilöt asetetaan kotieristykseen 10 vuorokaudeksi oireiden alusta tai testipäivästä lukien.

  • Positiivisen pikatestituloksen saaneet, riippumatta rokotustilanteesta, ohjataan varmistustestiin oman kotikunnan näytteenottopisteeseen. He pysyvät omaehtoisessa karanteenissa, kunnes testitulos saadaan. Negatiivinen tulos ei automaattisesti vapauta heitä karanteenista, sillä altistuneet määrätään karanteeniin.

  • Altistuneiksi todetut saivat asiasta tiedon työnantajaltaan ja heidät pyritään kontaktoimaan tartunnanjäljityksestä heti, kun se on mahdollista.

  • Mikäli altistunut on saanut kaksi rokotusta ja toisesta rokotuksesta on kulunut yli viikko, henkilöä ei aseteta karanteeniin, mutta hänet ohjataan koronatestiin kotipaikkakunnalle.

  • Kahdesti rokotettu altistunut voi palata töihin saatuaan negatiivisen testituloksen.

  • Mikäli altistuneen rokotussuoja on puutteellinen, hänet asetetaan tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin 10 vuorokaudeksi viimeisestä altistustilanteesta lukien.

  • Karanteenia voidaan lyhentää aikaisintaan kuudentena altistuksen jälkeisenä päivänä otettavalla testillä. Sen ollessa negatiivinen, karanteeni voidaan päättää tartuntatautiviranomaisen päätöksellä.

  • Työsuojelulta tai työnantajalta saadun altistumistiedon jälkeen tulee jäädä omaehtoiseen karanteeniin kotiin ja odottaa tartunnanjäljittäjän yhteydenottoa. Perheenjäsenet saavat liikkua normaalisti.

Lähde: SataDiag

Lue lisää: BASF-akkumateriaalitehtaan alihankintayrityksissä useita koronatartuntoja – yhteensä noin 150 henkilöä altistunut koronalle

Juttua päivitetty tiistaina 14. syyskuuta kello 16: Lisätty tehtaanjohtajan kommentit.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: