Rauma tiukentaa koronaepidemian varotoimia - Koronavirus - Satakunnan Kansa

Rauma tiukentaa varotoimia - tapahtumia ja matkoja perutaan, mutta päiväkodit, koulut ja liikunta- ja kulttuuritilat pidetään avoinna

Kaupungin liikuntapaikat ja kulttuuritilat ovat toistaiseksi käytettävissä Raumalla. Yleisömäärät ja rajoitukset ovat järjestäjien vastuulla.

13.3.2020 16:41

Rauma

Rauma kaupunki tiukentaa varotoimia väestön ja työntekijöidensä suojaamiseksi koronatartunnalta.

Kaupungin johtoryhmä tiivisti tänään varotoimia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Samalla annettiin henkilöstölle lisäohjeita muun muassa matkustamiseen ja kokoontumiseen liittyvissä asioissa. Ohjeet ja linkitykset lisätietoihin löytyvät kaupungin nettisivuilta osoitteesta www.rauma.fi/korona.

Rauman kaupunki noudattaa ohjeissaan valtakunnallisia linjauksia. Tärkeää on välttää matkustamista ja ihmisiä yhteen kokoavia tilaisuuksia. Kaupunki siirtää tai peruu omia tilaisuuksiaan.

Oppilaitosten kaupungin ulkopuolelle suuntautuvat luokkaretket ja oppilaita kokoavat tapahtumat perutaan tai siirretään. Peruttavien tai siirrettävien listalla ovat myös mm. musiikkiopiston konsertit ja Rauma-päivän tapahtumat sekä ikäihmisten ja erityisryhmien liikuntaryhmien kokoontumiset.

Päiväkodit, koulut, iltapäiväkerhot, lukio, musiikkiopisto ja kansalaisopisto, nuorisotilat, kirjasto, museot, uimahalli ja kaupungin liikuntatilat jatkavat toistaiseksi toimintaansa normaalisti.

Kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala on tarkentanut omia ohjeitaan ja lisännyt koulutusta koko toimialansa henkilöstölle. Myös ruoka- ja puhtauspalvelut on varautunut tilojen tehostettuun siivoukseen.

Terveyspalveluista infoa neuvontapuhelimesta

Tämänhetkisen tiedon mukaan Raumalla on tiedossa ensimmäinen koronavirukseen sairastuminen. Terveyspalvelut on saanut kuntalaisilta kysymyksiä, jotka ovat koskeneet virukselle altistumista, riskiä sairastua, tarpeita jäädä pois työstä tai sulkea toimitiloja.

Yleisölle tarkoitettu neuvontapuhelin on aloittanut toiminnan tänään 13.3. kello 9 alkaen numerossa 044 403 5234.

Kaupungin johtoryhmä ja terveyspalvelut seuraavat tiiviisti Korona-virustilannetta. Seuraavan kerran ohjeistusta arvioidaan viimeistään maanantaina 16.3.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos