Porin jätevedessä ei jälkiä koronasta, Raumalla epäselvä tulos - Koronavirus - Satakunnan Kansa

Porin alueen jätevesistä ei havaittu jälkiä koronaviruksesta – Rauman viimeisin tulos jäi epäselväksi

Porin jätevedenpuhdistamo sijaitsee Luotsinmäellä.­

27.10. 18:13

Pori, Rauma

Porin Luotsinmäen puhdistamolta otetuista jätevesinäytteistä ei ole havaittu jälkiä koronaviruksesta koko syksynä.

Rauman Maanpääniemen puhdistamolta otetussa viimeisimmässä näytteessä sen sijaan oli alustavia viitteitä koronaviruksen geeniperimästä, mutta tulosta ei saatu varmistettua. Edellisen kerran Raumalla on vahvistetusti havaittu koronavirusta jätevedessä 24. elokuuta.

Viimeisimmät näytteet Satakunnan puhdistamoilta ovat viikon takaa maanantailta 19. lokakuuta.

THL kartoittaa koronaviruksen esiintymistä Suomen jätevesissä. Siitä katsotaan olevan apua ennakoinnissa ja muutosten arvioinnissa väestön tartuntatilanteessa.

Suomen jätevesistä noin 60 prosenttia on THL:n seurannassa. Näytteitä otetaan 23 jätevedenpuhdistamolta. Näistä ainoastaan neljällä ei ole havaittu jälkiä koronaviruksesta 18. lokakuuta alkaneella kahden viikon seurantajaksolla, joten Pori on harvinaisessa seurassa.

Porin lisäksi Kemissä, Kokkolassa ja Kotkassa ei havaittu ollenkaan koronavirusta. Rauma jäi ainoaksi, jossa tulos jäi varmistamatta.

Porin jätevedenpuhdistamon viemäriverkosto palvelee noin 110 000 asukkaan aluetta. Siihen kuuluvat Pori, Ulvila, Nakkila, Harjavalta, Eura, Eurajoki.

Rauman puhdistamon piiriin kuuluu lisäksi Eurajoki, ja asukasmäärä verkoston alueella on 40 000.

Koronaviruksen RNA ei säily mittauskelpoisena jätevedessä kovin kauan. Näytteet kerätään puhdistamattoman jäteveden tulokanavasta 24 tunnin kokoomanäytteenä. RNA-testi ei kerro viruksen elinkyvystä tai tartuttavuudesta, vaan siitä, esiintyykö koronavirusta viemäriverkoston piirissä olevissa kotitalouksissa vai ei.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?