Porin ja Rauman Scandic-hotellit sulkevat ovensa koronakriisin vuoksi - Koronavirus - Satakunnan Kansa

Scandic sulkee suurimman osan hotelleistaan koronakriisin vuoksi – Porin hotelli sulki ovensa jo tänään, ensi viikolla vuorossa on Rauma

Yhtiö sulki hotellien yhteydessä toimivat ravintolansa jo viime perjantaina viranomaisohjeistuksen mukaisesti.

Scandicin sulki keskiviikkona Porissa Itsenäisyydenkadulla sijaitsevan hotellinsa.

1.4.2020 11:25

Pori, Rauma

Scandic Hotels Oy sulkee suurimman osan hotelleistaan väliaikaisesti koronakriisin ja siitä aiheutuneen romahtaneen kysynnän vuoksi.

Sulkemistoimet ulottuvat myös Satakuntaan Poriin ja Raumalle.

Porin Scandic-hotelli sulki ovensa väliaikaisesti jo tänään keskiviikkona. Raumalla sijaitseva hotelli suljetaan puolestaan määräajaksi 8. huhtikuuta alkaen. Se on tarkoitus avata uudestaan 4. toukokuuta.

Kaikkien Suomessa toimivien hotelliensa yhteydessä olevat ravintolat yhtiö sulki jo viime perjantaina viranomaisohjeistuksen mukaisesti.

Scandic on yhteydessä asiakkaisiin, joilla on tehtynä varaus hotelliin tilapäisen sulkemisen aikana. Yhtiö pyrkii järjestämään heille korvaavan vaihtoehdon toisesta hotellista.

Vaikka Rauman hotelli sulkeutuu vasta viikon kuluttua, sen toiminnassa on otettu käyttöön rajoituksia.

Esimerkiksi saunat, kuntosalit ja lasten leikkihuoneet eivät ole olleet enää pariin viikkoon käytössä. Myös aamiainen on vaihdettu buffetista vastaanoton kautta noudettavaan take away -muotoon.

Rauman hotelli suljetaan 8. huhtikuuta sen jälkeen, kun kaikki siellä vielä majoittuvat asiakkaat ovat kirjautuneet ulos.

– Kello 12 on se normaali uloskirjautumisaika, Scandicin viestintäpäällikkö Johanna Uimonen muistuttaa.

Hotellien ja ravintoloiden sulkemisella Scandic Hotels Oy pyrkii minimoimaan koronakriisin taloudellisia vaikutuksia. Aiemmin tässä kuussa Scandic kävi yhteistoimintaneuvottelut koko henkilöstönsä kanssa enimmillään 90 päivän lomautuksista ja tilapäisjärjestelyistä.

Avoimena pidettävät hotellit on yhtiön mukaan valittu kysynnän ja keskeisen sijainnin mukaan. Toimitusjohtaja Aki Käyhkön mukaan yhtiö on valmis avaamaan väliaikaisesti suljetut hotellit lyhyellä varoitusajalla kysynnän palautuessa normaalimmalle tasolle.

Edelleen avoinna olevat Scandicin hotellit voit tarkistaa täältä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: