Koronavirus: Yskivän ihmisen erittämä pilvi laimenee useita minuutteja - Koronavirus - Satakunnan Kansa

Yskivän ihmisen levittämän viruspilven laimenemiseen voi kulua useita minuutteja –  Suomessa julkaistiin uraauurtava tutkimus koronaviruksen leviämisestä

Tutkijoiden simulaatio vahvistaa näkemystä siitä, että vilkkaiden julkisten sisätilojen välttäminen ja suositeltujen turvaetäisyyksien noudattaminen on ensiarvoisen tärkeätä.

Tutkijat korostavat, että vilkkaiden julkisten sisätilojen välttäminen on ensiarvoisen tärkeätä. ­

6.4.2020 20:36

Koronaviruksen kulkeutumista ja leviämistä ilmassa selvittävä suomalainen tutkimuskonsortio on saanut valmiiksi ensimmäisen tuloksensa. Alustavien tulosten mukaan virusta mahdollisesti mukanaan kantavat hyvin pienet aerosolihiukkaset voivat säilyä ilmassa luultua pidempään.

30 tutkijaa

Maaliskuun lopulla pikavauhdilla perustetussa tutkimuskonsortiossa on mukana noin 30 tutkijaa: virtausfyysikoita, aerosolifyysikoita, sosiaalisten verkostojen tuntijoita, ilmanvaihdon asiantuntijoita, virologeja, sekä lääketieteellisen tekniikan osaajia.

Mukana on tutkijoita Aalto-yliopistosta, Ilmatieteen laitokselta, VTT:ltä ja Helsingin yliopistosta.

Tutkimushankkeessa selvitetään miten koronavirus kulkeutuu ja leviää ilmassa. Hankkeessa selvitetään, miten äärimmäisen pienet ilmassa leijuvat aerosolihiukkaset, jotka poistuvat hengitysteistä yskiessä, aivastaessa tai jopa puhuessa, kulkeutuvat ilmavirran mukana.

Malleja tehdään Tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n supertietokoneen avulla.

Konsortiota johtaa aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorinen.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?