Satakunnassa ensimmäinen koronatapaus kuuteen viikkoon – tartunnan saanut on sairaalahoidossa

Kevään aikana Satakunnassa on todettu yhteensä 54 koronatapausta.

10.6.2020 20:56 | Päivitetty 10.6.2020 22:02

Satakunnassa todettiin keskiviikkona uusi COVID-19-tartunta. Edellisestä varmistetusta diagnoosista on aikaa kuusi viikkoa.

– Diagnoosi tehtiin tänään iltapäivällä. Asia selviää lisää, kun otamme tänään ja huomenna näytteet, infektioyksikön ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä sanoi.

Tartunnan saanut porilainen henkilö on tällä hetkellä sairaalahoidossa. Altistuneet läheiset on asetettu 14 päivän karanteeniin.

– Lähipiiri on tutkittu, emmekä ole havainneet mitään oireita, Seppälä kertoi.

Seppälän mukaan tartuntalähde ei ole vielä tiedossa, mutta asiaa selvitetään parhaillaan lähikontaktien näytteenotolla. Satakunnan sairaanhoitopiirin infektioyksikkö ja Porin kaupunki ovat tehneet tänään tartunnanjäljitystä.

– Vaikka nyt on näyttänyt hyvältä, tilanne ei ole vielä ohi. Tämä on hyvä muistutus ihmisille, että ei tarvita kuin yksi tapaus.

Ylilääkäri Seppälä kehottaakin ihmisiä varovaisuuteen ja muistamaan käsihygienian.

– Saa nähdä miten käy, kun ihmiset liikkuvat ja heidän sosiaalinen elinpiirinsä laajentunut

Satakunnassa on todettu tähän mennessä yhteenä 54 COVID-tapausta.

Uutista päivitetty 10.6. kello 21.32. Tekstiin lisätty ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälän kommentit.

Uutista päivitetty 10.6. kello 21.36. Muotoilua muokattu.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut