Uusi tartunta-aalto on Suomessa todennäköinen syksyllä tai talvella – korona­kuolemien määrä kääntynyt laskuun

Koronatilanteen osalta suunta on Suomessa nyt hyvä, mutta syksyllä tai talvella edessä voi olla uusi tartuntojen aalto. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoivat torstaina tuoreita tietoja koronatilanteesta Suomessa ja maailmalla.

Osastopäällikkö Taneli Puumalainen sosiaali- ja terveysministeriöstä puhui torstaina perinteissä korona­tilanne­katsauksessa. Puumalainen kuvattiin tiedotustilaisuudessa syyskuussa 2020.

19.5. 12:22

Helsinki

Koronatartuntojen määrän lasku on jatkunut Suomessa jo useamman viikon, eikä suunnassa ole tapahtunut viimeisen viikon aikana muutosta. Näin kertoo ylilääkäri Otto Helve Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) torstain korona­tilanne­katsauksessa.

”Toisaalta myös testimäärät ovat laskeneet”, Helve sanoo ja lisää, että virallinen tieto tartuntamääristä on aliarvio tilanteesta. Enää vain harva koronaoireinen testataan, minkä vuoksi iso osa tartunnoista jää tilastoimatta.

Helve pitää uuden tartuntojen aallon alkaminen syksyllä tai talvella on todennäköinen. Hänen mukaansa paljon riippuu nyt siitä, mihin suuntaan epidemiatilanne kehittyy ja millainen tautitilanne on loppukesästä.

Osastopäällikkö Taneli Puumalainen sosiaali- ja terveysministeriöstä kuvailee kevään omikronaalto on ollut pitkä ja sen laskusuunta sekä pidempi että hitaampi kuin aiempina keväinä on nähty.

”Meidän täytyy olla hyvin varautuneita siihen, että epidemia pahenee”, Puumalainen sanoo STM:n ja THL:n yhteisessä tilaisuudessa. Hänen mukaansa rokotus-, testaus- ja jäljitys-strategioita tulee tarpeen mukaan päivittää. ”Pitää olla valmius siihen, että testausta laajennetaan, jos vakavaa tautia on paljon.”

Mitä?

Koronatilanne Suomessa

Erikoissairaanhoitoon on tullut 2.–15.5. noin 600 uutta koronapotilasta. Uusien koronapotilaiden määrä on laskenut huhtikuusta alkaen.

Samalla aikavälillä tehohoitoon tuli 47 uutta potilasta. Kahdella edeltävällä viikolla tehohoitoon päätyi 38 uutta potilasta.

Suuri osa sairaalahoitoon tulleista koronapotilaista oli hoidossa ensisijaisesti muun syyn kuin koronan vuoksi.

Koronaan liittyviä kuolemia on raportoitu 15.5. mennessä 4 373. Kuolemantapausten määrässä on ollut laskua.

Yli 87 prosenttia 18 vuotta täyttäneistä on saanut vähintään kaksi rokoteannosta. Yli 64 prosenttia on saanut kolme annosta.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö.

”Suunta on hyvä”

Otto Helveen mukaan koronatartuntojen ilmaantuvuus on Suomessa laskussa nyt kaikissa ikäryhmissä ja sairaanhoitopiireissä. ”Ikääntyvien ja ikääntyneiden ilmaantuvuudet ovat olleet laskussa”, Helve sanoo.

Euroopan tasolla on hänen mukaansa tällä hetkellä yksi, kaksi aluetta, joissa tartuntamäärät ovat nousussa. Yksi näistä alueista on Portugali.

”Aika pitkään ollut tilanne, että viikoittaiset tartuntamäärät ovat olleet laskussa. Viime viikolla lasku on ensimmäistä kertaa tasaantunut. Lasku on viime viikon osalta pysähtynyt”, Helve kertoo koronatilanteesta maailmalla.

Tammi–huhtikuussa Suomessa todettiin aiempaa enemmän koronaan liittyviä kuolemia. Toukokuun puolivälissä tilanne on toinen. ”Suunta on hyvä”, Puumalainen sanoo. ”Kuolleisuus on kääntynyt laskuun.”

Rokotus kannattaa

Taneli Puumalaisen mukaan etenkin ikä, erilaiset perussairaudet ja huomattava ylipaino altistavat koronan erittäin vakavalle tautimuodolle.

THL:n mukaan kuoleman riski on suurin rokottamattomilla ikäihmisillä. Puumalainen kehottaakin ihmisiä ottamaan koronarokotteet. Kaikkein hauraimpiin ryhmiin kuuluvia hän suosittelee yhä käyttämään kasvomaskia.

Vaikka suunta on hyvä, omikron voi edelleen vaikeimmillaan johtaa kuolemaan, Puumalainen muistuttaa. Hän sanoo, että hoitojaksot voivat olla pitkiä. Teho-osastoilla koronatartuntoja löydetään nyt aiempaa enemmän sivulöydöksenä.

Puumalaisen mukaan tehohoitoon on tullut viime viikkoja enemmän potilaita. Suuri osa heistä on kuitenkin tuotu tehohoitoon alun perin muusta kuin koronasta johtuvista syistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut