Turun hallinto-oikeus: Kuntosalit saavat olla auki Satakunnassa - Koronainfo - Satakunnan Kansa

Turun hallinto-oikeus: Kuntosalit saavat olla auki Satakunnassa

Kuntosalit saavat avata ovensa.

10.1. 12:21

Pori

Turun hallinto-oikeus on keskeyttänyt Lounais-Suomen aluehallintoviraston (avi) tekemän päätöksen, joka sulki muun muassa kuntosalit Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa 15. tammikuuta asti.

Muun muassa porilainen kuntosaliyrittäjä Ida Vainio Crossfit Porista oli yksi valituksen hallinto-oikeuteen tehneistä.

CrossFit Pori Oy oli valituksessaan vaatinut, että yksilöliikunta ja kuntosaliharjoittelu rajataan rajoitustoimien ulkopuolelle. Hallinto-oikeus katsoi, että kuntosalien sulkemiselle ei ole perusteita, ja että valituksenalaisen avin päätöksen täytäntöönpano on keskeytettävä.

Valituksen teki muun muassa myös Kuntokeskus Liikku, jolla on Porissa kaksi salia.

”Hallinto-oikeus keskeyttää aluehallintoviraston päätöksen täytäntöönpanon kuntosaleja ja muita yksilöurheiluun tai -liikuntaan käytettäviä sisäliikuntatiloja koskevilta osin, kunnes valitukset on hallinto-oikeudessa ratkaistu tai asiassa toisin määrätään. Asiassa esitetyt selvitykset huomioon ottaen on pidettävä tulkinnanvaraisena, onko aluehallintoviraston päätöksessä otettu oikeasuhtaisesti huomioon tartuntatautilain 58 g §:n 5 momentissa mainitut seikat”, sanotaan hallinto-oikeuden päätöksessä.

Hallinto-oikeuden keskeytys on voimassa heti. Hallinto-oikeus kertoo, että se ei aio antaa välipäätöksia "vaatimuksiin niissä valitusasioissa, jotka koskevat esimerkiksi joukkueurheiluun tai ryhmäliikuntaan käytettäviä tiloja”.

Hallinto-oikeus antaa vireillä oleviin valitusasioihin myöhemmin erikseen ratkaisut.

Päivitetty 10.1.2022 kello 12.27: Täydennetty uutista.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut