Euran korona-aaltoa ei ole vielä taltutettu – kunnassa havaittu myös karanteenirikkomuksia - Koronainfo - Satakunnan Kansa

Euran korona-aaltoa ei ole vielä taltutettu – kunnassa havaittu myös karanteenirikkomuksia

Kuvituskuva.

20.12.2021 13:29

Eura

Hinnerjoelta 4.–5.12. viikonloppuna alkanut paikallinen covid-19-tartunta-aalto ei ole vielä rauhoittunut. Viimeisen viikon aikana on todettu jo ainakin 20 uutta tartuntaa, kerrotaan Euran vs. johtavan lääkärin Terhi Tuokkolan koronatiedotteessa

Tartunnat painottuvat nyt aiemmin sairastuneiden perheenjäseniin. Tartuntoja odotetaan löytyvän vielä lisää seuraavien viikkojen aikana.

Muualla Eurassa tautitilanne on toistaiseksi rauhallinen.

Rokotusten ja hygieniaohjeiden lisäksi kuntalaisia kehotetaan punnitsemaan joukkotilaisuuksiin osallistumista, vaikka se suositusten perustella olisikin mahdollista.

Eurassakin maskien käyttöä suositellaan kaikille 3. luokasta lähtien. Tilanteen mukaan se voidaan ulottaa myös 1.–2.-luokkalaisiin.

Aikuisten lähikontaktia edellyttävien joukkueharrastusten keskeyttämistä suositellaan.

Euran kunnassa on havaittu, ettei karanteenimääräyksiä kaikilta osin ole aina noudatettu. Kyse on tällöin terveydensuojelurikkomuksesta, joita tutkii tarvittaessa poliisi, muistutetaan tiedotteessa.

Kaikille kuntalaisille tarjottavien kolmansien koronarokotteiden antaminen on käynnissä. Riskiryhmiin kuuluvat, sekä ensimmäistä ja toista koronarokotetta hakevat ovat etusijalla. Tällä hetkellä ajat kaikille tarjottaviin kolmansiin rokotuksiin menevät Eurassa tammikuun puolelle.

5–11-vuotiaiden riskiryhmien rokotukset aloitetaan tammikuussa kouluilla ja neuvolassa. Myös muiden 5–11-vuotiaiden rokotukset tulevat ajoittumaan vuodenvaihteen jälkeiseen aikaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut