Säkylässä kaksi koronatartuntaketjua – tartuntoja viisi, altistuneita yli 30 - Koronainfo - Satakunnan Kansa

Säkylässä kaksi koronatartuntaketjua – tartuntoja viisi, altistuneita yli 30

Myös kaksi rokoteannosta saaneita säkyläläisiä kehotetaan nyt hakeutumaan testiin pienistäkin oireista.

Kuvituskuva.

26.11.2021 18:36

Säkylä

Säkylässä on todettu kuluneen viikon aikana kaksi koronatartuntaketjua. Niihin liittyy yhteensä viisi tartuntaa ja yli 30 altistunutta.

”Ketjut ovat aika tyypillisiä, sellaisia joita Satakunnassa on tässä ollut”, kertoo tartuntataudeista vastaava lääkäri, ylilääkäri Kirsi Markula Säkylän kunnasta.

”Altistuneissa on muun muassa koululaisia ja urheiluseuroissa toimivia sekä heidän perheenjäseniään.”

Ylilääkärin mukaan toinen ketjuista on todennäköisesti tullut Säkylään naapurikunnasta. Toisen alkuperästä ei ole tietoa.

”Molemmat ovat kuitenkin kotimaista alkuperää. Ulkomailta tartuntoja ei ole tullut.”

Markula toteaa, että jäljitystyö on onnistunut hyvin. Kaikki altistuneet on tavoitettu puhelimitse, mikä on omiaan estämään uusia tartuntoja.

”Sellaiseen ratkaisuun kuitenkin päädyimme, että nyt kehotamme myös kaksi rokoteannosta saaneita hakeutumaan Säkylässä testaukseen, jos heillä ilmenee vähänkin koronaan viittaavia oireita.”

Normaalisti täyden rokotussuojan saaneita ei kehoteta testaukseen ainakaan vähäisten flunssanomaisten oireiden vuoksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut