Kolmas koronarokote saatavissa jo osassa Satakuntaa - Koronainfo - Satakunnan Kansa

Kolmas rokote on täällä – rokottamisen aikataulu vaihtelee Kokemäen välittömästä Porin lähitulevaisuuteen

Suurimmalle osalle yli 60-vuotiaista kolmannen rokotteen ottaminen ei vielä lokakuussa olisi edes mahdollista.

Rokotteita riittää kolmannellekin kierrokselle, jonka kiivain aika alkanee vuodenvaihteen lähestyessä.

22.10. 6:00

Satakunta

Harjavalta, Kokemäki, Eurajoki ja Nakkila eli Kessoten alue oli valmiina rokottamaan yli 60-vuotiaita kolmannella koronarokotteella heti kuluvan viikon tiistaina, kun THL:n suositus asiasta tuli julki.

Sen mukaan kolmas rokote olisi kunnan omaa aikataulua noudattaen annettava 60 vuotta täyttäneille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville sekä lääketieteellisille riskiryhmille 1 ja 2.

”Olin seurannut kansainvälistä uutistarjontaa ja minulla oli suunnitelma valmiina. Olin varma, että ainakin yli 65-vuotiaiden rokottaminen kolmannella rokotteella alkaisi pian”, Kessoten terveydenedistämisyksikön osastonhoitaja Minna Multisilta sanoo.

”Koko ajan meillä rokotetaan, vaikka suurin osa onkin hoitohenkilökuntaa ja hoivakotiyksiköiden asukkaita.”

Syy on yksinkertaisesti siinä, että kolmannen rokotteen voi ottaa vasta aikaisintaan kuusi kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen. Yleisesti ikäihmisten toisen annoksen ottamisesta alkaa kulua kuusi kuukautta vasta marras- tai joulukuussa.

Multisiltaa asia vähän harmittaa.

”Olisi niin näppärää ottaa koronarokote samaan aikaan influenssarokotteen kanssa, nyt tarvitaan kaksi käyntiä.”

Raumalla pitää kiirettä kaksi päivää THL:n suosituksen julkaisun jälkeen, jos kohta suvantovaihetta ei kaupungin koronarintamalla ole juuri nähtykään.

”Kolmatta rokotusta aletaan antaa, ja suunnitelmaa rokottamisen toteuttamisesta tehdään parhaillaan”, terveyspalveluiden viransijainen ylihoitaja Marja Iisakkala sanoo kesken kokouksen.

Raumallakin on rokotettu sote-henkilökuntaa ja laitoksissa olevia ihmisiä, mutta vielä ei ole antaa tietoa päivistä, jolloin yli 60-vuotiaat alkavat saada annoksiaan.

Iisakkalan mukaan rokotepaikka on ainakin tiedossa. Kolmannen saa Raumalla samoissa tiloissa kuin ensimmäisen ja toisenkin.

Porissa pidetään ensi viikon maanantaina koronarokotuskokous, jossa asiaa käsitellään.

”Haasteita on ainakin siinä, missä yksikössä rokotteita aletaan antaa”, osastonhoitaja Annika Perä-Takala sanoo.

Hänen mukaansa perustusturvan alueella Merikarvialla ja Ulvilassa pystyttäneen starttaamaan nopeastikin, mutta Porissa tilakysymys on vähän jarruna.

Perä-Takala muistuttaa, että THL on lausunut myös niin, että kolmannen rokotuksen antaminen ei saa häiritä ensimmäisen ja toisen rokotuksen antamista.

Itä-Porin ja Pohjois-Porin toimipisteet ovat ne paikat, joissa tällä hetkellä saa ensimmäisen tai toisen annoksen. Perä-Takala ei aio ennustaa, onko näissä paikoissa mahdollista venyä iltaisin vielä kolmannenkin rokotteen antamiseen.

Hän sanoo perusturvan viestittävän asiasta heti, kun siitä on enemmän tiedotettavaa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut