Raumalla useita altistuksia koronatartunnoille – Karin koulussa kolmas tartunta - Koronainfo - Satakunnan Kansa

Raumalla useita altistuksia koronatartunnoille – Karin koulussa kolmas tartunta

Rokotuksille, maskinkäytölle ja suojaetäisyyksille vahva suositus.

Vajaan kahden viikon aikana on Rauman Karin koulussa todettu kolme koronatartuntaa kolmella eri luokalla. Altistuneita on asetettu karanteeniin, mutta muutoin koulutyö jatkuu lähiopetuksena.

18.10. 11:33

Rauma

Koronarajoitusten vapautumisen kääntöpuolena on Raumalla on todettu useita tartuntoja ja altistumisia virukselle. Tartuntatapaukset ovat yksittäisiä ja toisistaan erillään, eikä niiden perusteella ole määrätty laajempia eristys- ja karanteenitoimia.

Rauman terveyspalvelut tiedotti maanantaina Karin koulussa kolmannesta, menneellä viikolla todetusta tartunnasta ja altistuksesta. Koulun 1A -luokan oppilas oli osallistunut opetukseen ja iltapäiväkerhon toimintaan keskiviikkona 13. lokakuuta.

Viime viikolla Karin koulusta tiedotettiin tartunnoista ja mahdollisista altistumista 3B-luokalla maanantaina 11.10. – tiistaina 12.10. sekä aiemmin 5A-luokalla keskiviikkona 6.10. – perjantaina 8.10.

Karin koulun tartuntojen lisäksi kaupungin tiedotteen mukaan koronavirukselle on voinut Raumalla useissa kohteissa 8.–12.10.

Kuuskajaskarissa on voinut altistua laitesukeltajien talkoissa 8.–10.10. välisenä aikana. Yökerho Dominossa on voinut altistua lauantaina 9.10. klo 22.00–01.00, kuntosali Training Housessa maanantaina 11.10. klo 21.30–22.30 ja Ravintola Savilassa tiistaina 12.10. klo 13.00–13.45.

Maanantaina Rauman terveyspalvelut tiedotti saaneensa perjantaina 15.10. tiedon koronatartunnasta Hoitokoti Linnanneidon työntekijällä. Koronavirustartunnalle on altistunut kolme asukasta ja kahdeksan hoitohenkilökuntaan kuuluvaa.

Terveyspalvelut kehottaa altistuneita tarkkailemaan oireita huolellisesti. Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1–14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.

Johtajalääkäri: ”Vapautuksiin ehkä liian nopeasti”

Terveyspalvelujen johtava ylilääkäri ja tartuntataudeista vastaava Hannu Nordqvist sanoo, ettei Raumalla ole katsottu aiheelliseksi antaa nykyistä laajempia tai tiukempia rajoitustoimia. Virus ja tartunnat ovat edelleen liikkeellä, ja tartuntoja sekä altistuksia ilmenee väistämättä.

”Tilannetta on seurattu ja mietitty viikonvaihteessakin, mutta enempiä toimia ei ole pidetty aiheellisena. Rauman telakan tilanne on myös rauhoittumassa”.

”Ikävä virus, joka tarttuu herkästi, on kuitenkin keskuudessamme. Vapautuksiin on menty mielestäni ehkä liian nopeasti”, Nordqvist pohtii.

Hän toivookin, ettei kasvomaskien käytöstä luovuttaisi sillä tahdilla kuin aivan viime päivinä on ollut havaittavissa.

”Rokotuskattavuudessakin on vielä parannettavaa ja rokotuksia tarjotaan nyt hyvin paljon. Syytä on huolehtia myös käsihygieniasta ja etäisyyksien säilyttämisestä. Etätyösuositus on voimassa tämän lokakuun loppuun saakka” Nordqvist lisää.

Juttua täydennetty maanantaina 18.10. kello 15.20: Hoitokoti Linnanneidon tartunta ja altistukset.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut