Uusi maskisuositus: käytä maskia tilannekohtaisesti harkintasi mukaan – THL ja STM kertoivat koronavirustilanteesta - Koronainfo - Satakunnan Kansa

Uusi maskisuositus: käytä maskia tilannekohtaisesti harkintasi mukaan – THL ja STM kertoivat korona­virus­tilanteesta

THL suosittelee kasvomaskin käyttämistä erityisesti esimerkiksi julkisessa liikenteessä.

Viime viikolla tiedotustilaisuudessa puhuivat Liisa-Maria Voipio-Pulkki, Anna Katz ja Mia Kontio.

30.9. 9:57

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on muuttanut suositustaan kasvomaskien käyttämisestä. Sen mukaan maskia tulee käyttää oman harkinnan mukaan.

”Suosituksen ydinviesti on, että suositellaan maskin käyttöä sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan”, sanoi THL:n ylilääkäri Otto Helve tiedotustilaisuudessa torstaina.

Maskin käyttöä suositellaan harkittavaksi etenkin, jos ei ole ottanut koronavirusrokotusta.

Lisäksi THL suosittelee maskin käyttämistä erityisesti julkisessa liikenteessä. Tämä perustuu Helven mukaan siihen, että etätyösuosituksen päättyessä julkisen liikenteen matkustajamäärien odotetaan kasvavan.

SUOSITUS koskee aikaa ennen kansallisen 80 prosentin rokotustavoitteen täyttymistä. Tämän jälkeen tilannetta arvioidaan Helven mukaan uudelleen.

THL:n on määrä julkaista maskisuositus kokonaisuudessaan myöhemmin torstaina.

Satakunnan Kansa näytti kello 10 alkaneen THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tilaisuuden suorana tässä uutisessa.

THL:N mukaan erilaisten tilaisuuksien järjestäjät ja muut toimijat voivat antaa omia maskisuosituksiaan, jotka koskevat heidän omia tilojaan. Työpaikkojen maskisuosituksista vastaavat työnantajat.

Uusi maskisuositus ei pidä sisällään maskien käyttöä kouluissa.

”Suosituksen ikäraja on 12 vuotta”, kertoi Helve tilaisuudessa.

Lisäksi THL:n mukaan alueelliset viranomaiset voivat antaa omia maskisuosituksiaan paikallisesta epidemiatilanteesta riippuen.

TILAISUUDESSA käsiteltiin lisäksi rokotustilannetta sekä koronavirustilanteen epidemiologista arviota Suomessa ja kansainvälisesti.

Mukana olivat johtaja Pasi Pohjola STM:stä sekä johtava asiantuntija Mia Kontio ja ylilääkäri Otto Helve THL:stä.

Lisäksi kysymyksiin ovat vastaamassa osastopäällikkö Taneli Puumalainen ja osastopäällikkö Satu Koskela STM:stä.

Uutista on päivitetty 30.9. kello 11.04: Päivitetty tiedoilla tiedotustilaisuudesta erityisesti koskien THL:n uutta kasvomaskisuositusta.

Uutista oikaistu 30.9. kello 14.57: Helve sanoi tiedotustilaisuudessa virheellisesti maskisuosituksen ikärajaksi 16 vuotta, kun se on todellisuudessa 12 vuotta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut