ATTR: Satakunnan koronatilanne on tällä hetkellä Suomen huonoin - Koronainfo - Satakunnan Kansa

Satakunnan koronatilanne on tällä hetkellä Suomen huonoin – Maskien käyttöä suositellaan maakunnassa yhä laajasti

Harjavallan akkumateriaalitehtaan ja Rauman telakan laajat epidemiatilanteet muodostavat 65 prosenttia kaikista Satakunnassa kahden viikon aikana todetuista tartunnoista.

ATTR painottaa, että Satakunnassa tilanne on niin vaikea, että maskien käyttöä on tärkeää jatkaa, vaikka THL on torstaina lieventänyt maskisuositustaan.

30.9. 18:57

Satakunta

Kokosimme tärkeimmät tiedot Satakunnan koronatilanteesta ajalta 24.–30. syyskuuta. Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä (ATTR) päivitti torstaina 30. syyskuuta maakunnan tämänhetkisen koronatilanteen.

Millainen on Satakunnan tautitilanne juuri nyt?

Satakunta on yhä selkeästi koronavirusepidemian leviämisvaiheessa.

Epidemiatilanteen heikentyminen on jatkunut ATTR:n mukaan maakunnassa edelleen nopeasti. Ilmaantuvuusluku on Suomen suurin.

Tilanteeseen vaikuttavat ATTR:n mukaan merkittävästi Harjavallassa sijaitsevan akkumateriaalitehtaan työmaan ja Rauman telakan laajat epidemiatilanteet, jotka muodostavat 65 prosenttia kaikista Satakunnassa kahden viikon aikana todetuista tartunnoista. Myös muualla Satakunnassa tapausmäärät ovat olleet nousussa.

ATTR painottaa, että Satakunnassa tilanne on niin vaikea, että maskien käyttöä on tärkeää jatkaa, vaikka THL on torstaina lieventänyt maskisuositustaan.

Satakunnassa todettujen isojen työpaikkaepidemioiden yhteydessä on jouduttu ATTR:n mukaan korostamaan maskin käytön merkitystä tartuntojen ehkäisyssä. Erityisesti isoilla kansainvälisillä työpaikoilla suositellaan maskien käytön jatkamista osana torjuntatoimia. Rokotuskattavuuden nostaminen on kuitenkin avainasemassa.

Satakunnassa ensimmäisen rokotteen on saanut 73 prosenttia ja kaksi rokotetta 60,8 prosenttia satakuntalaisista.

Rokotuskattavuuden kasvu muuttaa epidemian kulkua, ja THL:n seurantamittaristoa on muutettu vastaavasti. Painopiste siirretään rokotuskattavuuden ja rokotusten vaikuttavuuden seurantaan. Jatkossa päivittäisten tartuntalukujen seuranta ei ATTR:n mukaan enää ole tarkoituksenmukaista.

THL:n raportoinnin muutoksesta johtuen ATTR:n kokous siirtyy jatkossa pidettäväksi perjantaisin. Seuraava kokous ja tiedote on luvassa 8. lokakuuta.

Paljonko tartuntoja on ollut?

Satasairaalan tilastojen mukaan Satakunnassa on 29.9.2021 mennessä todettu yhteensä 2 921 covid-tapausta.

Satakunnassa 14 vuorokauden ilmaantuvuus ajanjaksolla 15.–28. syyskuuta on 176,9 / 100 000 asukasta.

Tartuntoja on todettu tällä aikavälillä kaikkiaan 381: Raumalla 112, Porissa 171, Eurassa 3, Huittisissa 12, Eurajoella 1, Kankaanpäässä 1, Karviassa 1, Pomarkussa 5, Jämijärvellä 2, Säkylässä 5, Kokemäellä 12, Siikaisissa 1, Ulvilassa 29 ja Harjavallassa 26.

Tilanne on ATTR:n mukaan varsin vaikea suurimmassa osassa Satakuntaa.

Viikolla 38 Satakunnassa otettiin THL:n tilastojen mukaan yhteensä 3 498 näytettä, joista positiivisia oli 5,3 prosenttia. Näytteitä otettiin yli 500 vähemmän kuin edeltävällä viikolla, mutta positiivisten näytteiden osuus on lisääntynyt. Näytteitä siis otetaan ATTR:n mukaan aiempaa vähemmän, mutta positiivisia löydöksiä on enemmän.

Mistä tartunnat tulevat?

Viime viikolla todettiin 177 uutta koronatapausta.

Tartunnanlähde tai -paikka selvisi viime viikolla 82 prosentissa tapauksissa ja jäi epäselväksi 18 prosentissa. 88 prosenttia tartunnoista oli peräisin omasta sairaanhoitopiiristä ja 10 prosenttia muista sairaanhoitopiireistä.

Tartunnoista vain 5 on suoraan ulkomailta. ATTR:n mukaan on todennäköistä, että sekä akkumateriaalitehtaan että Rauman telakan tartunnoista merkittävä osa on välillisesti jatkotartuntoja ulkomailta tulleilta.

Viime viikolla 73 tartuntaa oli työpaikkatartuntoja. Mukaan on laskettu tartunnat, jotka ovat syntyneet yhteismajoituksissa tai -kyydeissä. Viime viikon tartunnoista 40 oli peräisin Rauman telakalta. Harjavallan BASF:n akkumateriaalitehtaan työmaalla todettiin viime viikolla 17 uutta tartuntaa.

Samasta taloudesta oli peräisin 43 ja ystävä- ja lähipiiristä 8 tartuntaa. Lisäksi 2 tartuntaa on peräisin yksityisjuhlista.

Alakoulussa todettiin viime viikolla vain yksi tartunta, mutta joukkoaltistuksia on ollut lukuisia erityisesti kuluvan viikon aikana. Päiväkodeissa on todettu 1 tartunta. Noormarkussa selvitetään parhaillaan laajaa kouluepidemiaa.

Viime viikolla ei todettu ravintolaperäisiä tartuntoja. Liikuntaharrastuksen puitteissa todettiin 3 tartuntaa lentopalloa pelanneiden harrastajien keskuudessa.

44 prosenttia tartunnan saaneista oli valmiiksi karanteenissa, kun tartunta todettiin. Eristyksessä 30. syyskuuta mennessä oli yhteensä 291 covid-potilasta ja karanteenissa ainakin 625 henkilöä.

Onko ketään hoidossa koronan takia?

Satasairaalassa on tällä hetkellä hoidossa kuusi covid-potilasta ja perusterveydenhuollon yksiköiden vuodeosastoilla ei yhtäkään.

Sairaalahoidon tarve Satakunnassa on ATTR:n mukaan jonkin verran lisääntynyt, ja sen ennustetaan lähiviikkojen ajaksi edelleen hieman nousevan. Arvion mukaan sairaalahoitoa tarvitsee tulevalla viikolla noin kahdeksan uutta potilasta, joista noin 0–2 potilasta voi vaatia tehohoitoa.

Satasairaalassa on koko epidemian aikana hoidettu 100 koronapotilasta vuodeosastolla ja yhdeksän potilasta teho-osastolla. Osastopotilaiden ikäjakauma on ATTR:n mukaan laaja: vuodeosastojen koronapotilaat ovat olleet 1–87-vuotiaita.

Lapsia on sairaalahoidossa ollut vain neljä. Osastolla hoidettujen koronapotilaiden mediaani-ikä on 57 vuotta. Teho-osastolla hoidetut potilaat ovat olleet iältään 39–75-vuotiaita, ja myös heidän mediaani-ikänsä on ollut 57 vuotta. Alle 60-vuotiaita aikuisia on 52 prosenttia kaikista sairaalahoitoon joutuneista.

Ehdoton valtaosa sairaalahoitoon joutuneista on rokottamattomia tai vain yhden rokotuksen saaneita. ATTR:n mukaan olisi tärkeää, että kaikki ottaisivat rokotteen vuorollaan, jotta sairaalahoidolta vältyttäisiin.

Onko viikon aikana ollut joukkoaltistuksia?

Kyllä, viikon aikana on kerrottu seuraavista joukkoaltistuksista:

Raumalla koronatartunnan saanut Rauman Lyseon lukion opiskelija osallistui opetukseen tartuttavuusaikana 20.–21.9. Lukiossa altistuneiksi kerrottiin 24 opiskelijaa.

Lisäksi Raumalla koronavirukselle on voinut altistua Lapin rantasaunalla tiistaina 21.9. kello 19–20.30, Kuntomaxissa keskiviikkona 22.9. kello 18.30–20.30, ravintola Buena Vistassa perjantaina 24.9. kello 11–12 sekä kello 21–22, pub HoviNarrissa lauantaina 25.9. kello 21–24, kuntosali Wellness Friskissä sunnuntaina 26.9. kello 8–9.30 ja opiskelijaruokala Ravintola Kanalissa tiistaina 28.9. kello 11.45–12.45.

Noormarkun yhtenäiskoulussa oli altistumisia koronavirukselle 6A- ja 9A-luokilla viime viikolla. Yhdeksännellä luokalla myös joitakin rinnakkaisluokkien oppilaita katsottiin altistuneeksi. Torstaina todettiin vielä lisää altistumisia viime viikolla 2A- ja 8C -luokilla. Koska koulussa oli tartuntoja eri luokilla jo aiemmin, molempien luokkien kaikki oppilaat asetettiin karanteeniin. Karanteeniin joutui myös joitakin 8C-luokan rinnakkaisluokkalaisia.

Torstaina Noormarkun yhtenäiskoulun johto sekä sivistystoimen ja perusturvan edustajat kokoontuivat etäpalaveriin, jossa otettiin esille koulun siirtyminen etäopetukseen. Oppilaitoksen sulkemiseen tartuntatautilain nojalla ei kuitenkaan ollut riittäviä perusteita, ja sulkemista harkitaan vasta viimesijaisena keinona.

Saako koronarokotteen ilman ajanvarausta?

Kyllä, rokotteen voi saada ilman ajanvarausta seuraavasti:

Noormarkun urheilutalon palloilusalissa pop up -tilaisuudessa tiistaina 12.10. klo 16–19.30.

Isomäen jäähallissa pop up -rokotustilaisuudessa Ässien kotipelien aikana lauantaina 16.10 kello 16.15–21 ja perjantaina 22.10 kello 17–22. Rokotuspaikka sijaitsee A2-käytävällä. Jaossa on sekä ensimmäisiä että toisia annoksia. Ensimmäiselle annokselle tulijat saavat tehosteajan sote-keskus Cottoniin kuuden viikon päähän.

Rokotevälin tulee olla Porin perusturvan alueella vähintään 6 viikkoa. Suunnitteilla on myös muita pop up -rokotustilaisuuksia Porin perusturvan alueelle. Näistä tiedotetaan erikseen.

Raumalla ensimmäisen rokotuksen voi saada maanantaina 4.10. kello 12.00–19.00, perjantaina 8.10. kello 12.00–15.00 ja sunnuntaina 10.10. kello 12.00–15.00.

Kakkosrokotuksia jatketaan Raumalla aiemmin annettujen aikojen mukaisesti. Rokotustilaisuudet järjestetään osastolla T0, osoitteessa Steniuksenkatu 2.

Kessoten alueella Nakkilan ja Eurajoen terveysasemilla perjantaina 1.10. kello 15–19, Harjavallan pääterveysasemalla perjantaina 8.10. kello 15–19, Kokemäen terveysasemalla perjantaina 15.10. kello 15–19 sekä Luvian terveysasemalla perjantaina 8.10. kello 15–19.

Rokotevälin tulee olla Kessoten alueella vähintään 8 viikkoa.

Ketkä voivat saada kolmannen koronarokotteen?

Kolmosrokotusten antaminen on käynnistynyt kaikkialla Satakunnassa.

THL suosittelee kolmatta koronarokoteannosta niille 12 vuotta täyttäneille, jotka taudin tai hoidon vuoksi ovat voimakkaasti immuunipuutteisia. Kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta rokotteesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta.

Lisäksi THL suosittelee kolmatta annosta niille naisille sekä 30 vuotta täyttäneille miehille, jotka ovat saaneet yli 6 kuukautta sitten rokotteet 3–4 viikon tehostevälillä.

Voimakkaasti immuunipuutteisten ryhmä ei ole sama kuin ensimmäisellä rokotuskierroksella rokotetut riskiryhmät 1 ja 2. Esimerkiksi diabetes, vaikea lihavuus tai uniapnea eivät kuulu nyt määriteltyyn voimakkaasti immuunipuutteisten ryhmään.

Voimakkaasti immuunipuutteiseksi on määritetty seuraavat sairaudet tai toimenpiteet: elinsiirto, kantasolusiirto, vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos, immuunisuppressiivinen syöpähoito, autoimmuunisairauksien hoito immunosuppressiivisilla biologisilla lääkkeillä tai JAK-estäjillä, dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta, pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV sekä lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosuppressiivinen tila.

Missä tilanteissa maskia suositellaan käytettävän Satakunnassa?

ATTR suosittelee edelleen vahvasti maskin käyttöä yli 12-vuotiaille seuraavissa tilanteissa:

  • Aina joukkoliikenteessä.

  • Aina julkisissa sisätilaisuuksissa ja yleisötilaisuuksissa, mukaan lukien koulut ja oppilaitokset.

  • Työyhteisöissä sisätiloissa, jos samassa tilassa työskentelee tai oleskelee useampia henkilöitä. Työpaikoilla suositellaan huomioimaan Työterveyslaitoksen ohjeistus.

  • Aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa, esimerkiksi yleisötapahtumissa.

  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

  • Sairaalassa, terveyskeskuksessa tai ympärivuorokautisen hoivan laitoksissa vierailtaessa tai työskenneltäessä.

Työnantaja päättää työpaikoilla sovellettavista käytännöistä. Kansallisen linjauksen mukaisesti ja epidemiologiseen tilanteeseen perustuen ATTR suosittaa, että etätyösuosituksesta luovutaan aikaisintaan 16. lokakuuta.

Lue lisää: Koronarokotukset nuorisotalolla päättyivät – Pop upit ja terveysasemat jatkavat rokottamista

Lue lisää: Noormarkun yhtenäiskoulu jatkaa lähiopetuksessa – koulun sulkeminen vasta viimesijaisin keino

Lue lisää: Telakalla lähes sata uutta koronatartuntaa – RMC väläyttää jo pakollisia rokotuksia

Lue lisää: Krista Kiuru: Ravintoloiden tanssi- ja laulukielto päättyy koko Suomessa

Lue lisää: Uusi maskisuositus: käytä maskia tilannekohtaisesti harkintasi mukaan – THL ja STM kertoivat korona­virus­tilanteesta

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut