Lähes 50 kuudesluokkalaista altistui koronalle Ruosniemen koulussa - Koronainfo - Satakunnan Kansa

Lähes 50 kuudesluokkalaista altistui koronavirukselle Ruosniemen koulussa torstaina

Altistuneet oppilaat asetetaan karanteeniin kymmeneksi päiväksi eli 26. syyskuuta asti.

Kuvituskuva.

20.9. 10:45

Pori

Ruosniemen koulun 6A ja B-luokilla on altistuttu koronalle viime viikon torstaina 16. syyskuuta, kertoo Porin perusturva tiedotteessa.

Perusturva sai tiedon altistuksista sunnuntaina, ja koulu tiedotti niistä kyseisille luokille sunnuntaina illalla. Maanantaina tartuntatautiyksiköstä lähetettiin tekstiviesti altistuneiden huoltajille.

Altistuneita on 49 oppilasta ja muutama henkilökunnan jäsen, joiden tilanne arvioidaan erikseen. Altistuneet oppilaat asetetaan karanteeniin kymmeneksi päiväksi eli 26. syyskuuta asti. Altistuneita kehotetaan hakeutumaan testiin, jos heille tulee koronavirukseen viittaavia oireita.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1 ja 14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.

Uutista päivitetty: Lisätty tieto, että uutisen lähteenä on ollut Porin perusturvan tiedote.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut