Näin Euran koronatilanne paheni hetkessä – viranomaiset ovat seuranneet huolestuneina koronakurin höltymistä Satakunnassa - Koronainfo - Satakunnan Kansa

Näin Euran koronatilanne paheni hetkessä – viranomaiset ovat seuranneet huolestuneina koronakurin höltymistä Satakunnassa

Eurassa on todettu kolmen päivän aikana kymmenen uutta koronatartuntaa. Kolmella vuodeosastolla altistuneella on todettu koronatartunta.

Tiukat varotoimet jatkuvat Euran terveyskeskuksessa 22. toukokuuta saakka.

14.5. 17:48

Jo rauhoittumassa ollut Euran koronatilanne on huonontunut selkeästi.

Satasairaalan infektioyksikön ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä kertoo tiedotteessa, että Eurasta paljastunut viimeisten kolmen päivän aikana yhteensä kymmenen uutta tartuntaa. Ne ovat nostaneet kunnan 14 vuorokauden ilmaantuvuuden jo 113 tapaukseen 100 000 asukasta kohti.

Eurassa nuorten keskuudessa on todettu yksi laajempi tartuntarypäs, jossa on toistaiseksi kuusi varmistettua tapausta. Se johti myös torstaina kerrottuun lukiolaisten altistumiseen.

Lue lisää: Euran lukiossa joukkoaltistuminen koronalle – kahdella oppilaalla todettiin tartunta

Tapaukset ovat johtaneet myös noin 70 henkilön karanteeniin asettamiseen Eurassa ja lähikunnissa, mikä on seurausta äitienpäivän yksityisistä kokoontumisista.

Euralaisten nuorten keskuudessa selvitetään vielä mahdollisia lisäaltistumisia. Perjantaina uusia näytteitä otettiin runsaasti.

Euran terveyskeskuksen vuodeosastolla todettiin noin viikko sitten joukkoaltistustilanne. Sen takia potilasliikenne pysäytettiin, ja terveyskeskuksen potilaat sekä altistuneet työntekijät asetettiin karanteeniin.

Lue lisää: Eurassa terveyskeskussairaalassa joukkoaltistuminen koronalle – 29 potilasta ja 12 henkilökuntaan kuuluvaa karanteeniin

Torstaina karanteeniin asetetuista potilaista kolmella todettiin koronavirusinfektio. Kaksi heistä oli rokottamattomia ja yksi saanut yhden rokoteannoksen.

Tiukat varotoimet ja karanteenit Eurassa jatkuvat 22. toukokuuta saakka. Sairastuneet hoidetaan omissa huoneissaan asianmukaisin varotoimin. Karanteenissa olevien potilaiden luona ei voi vierailla, mutta saattohoidossa olevien potilaiden luona on mahdollista vierailla eritysjärjestelyin.

Koska Euran terveyskeskus ei voi ottaa vastaan potilaita, jatkohoitoa tarvitsevia potilaita saatetaan sijoittaa lähikuntien vuodeosastoille, jos niissä on tilaa.

Tartuntatautiviranomaiset ovat seuranneet huolestuneina Rauman Lukon mestaruuden jälkeistä juhlintaa, missä turvavälit ja maskin käyttö unohtuivat.

– Myös Porissa ja muualla Satakunnissa hellesää houkutteli ihmisiä kokoontumaan yhteen muun muassa terasseille, Uusitalo-Seppälä sanoo tiedotteessa.

Se, heikensikö juhlinta koronatilannetta uudelleen, selviää viikon tai kahden aikana.

Pori tiedotti perjantaina Kuninkaanhaan koulussa sattuneesta joukkoaltistuksesta.

Lue lisää: Porin Kuninkaanhaan koulussa 23 altistui koronavirukselle – sairastunut on 8. luokan oppilas

Tapauksen tartunnanlähde on Satasairaalan selvillä. Se liittyy harrastustoimintaan, ja tartunnanlähde on pääkaupunkiseudulta.

– Koulualtistuksissa jatkotartunnat ovat varsin harvinaisia.

SataDiagin koronadiagnostiikka kärsii edelleen 11. toukokuuta sattuneesta Porin laboratorion suurimman PCR-laitteen laitorikosta. Sen vuoksi merkittävä osa näytteistä joudutaan edelleen lähettämään tutkittavaksi Turkuun. Laiterikon vuoksi vastausten tulo voi viivästyä osassa näytteistä noin vuorokaudella.

Sairaala- tai laitoshoitoa tarvitsevien potilaiden näytteet tutkitaan Satasairaalan mukaan aina nopeasti. Myös Euran, Eurajoen ja Nakkilan näytteet tutkitaan Porissa vaihtoehtoisilla menetelmillä. Vastausta tulee odottaa omaehtoisessa karanteenissa.

Koko Satakunnan alueen ilmaantuvuus on pysynyt toistaiseksi vakaana. Uusia tapauksia on todettu viimeisten 14 vuorokauden aikana 52, ja ilmaantuvuusluku on 24,1.

– Yhteisenä tavoitteenamme on ollut hallitusti päästä purkamaan koronarajoituksia ja suosituksia, tiedotteessa sanotaan.

Satasairaala muistuttaa, että testiin hakeutuminen matalalla kynnyksellä on erittäin tärkeää, jotta tartuntaketjut saadaan nopeasti selvitetyiksi.

Markkinoille tulleet itse tehtävät antigeenitestit, eivät ole Satasairaalan mukaan luotettavia epidemian hallinnassa, ja ne voivat johtaa väärään turvallisuuden tunteeseen.

– Jaksetaan vielä noudattaa tuttuja varotoimia, jotta tilanne ei uudelleen huonone ja rajoitusten purkua voidaan jatkaa suunnitellusti.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: