Pohjoiskehän koulun henkilökuntaan kuuluvalla todettu koronatartunta Raumalla – altistuneita 16 - Koronainfo - Satakunnan Kansa

Pohjoiskehän koulun henkilökuntaan kuuluvalla todettu koronatartunta Raumalla – altistuneita 16

Kuvituskuva.

23.2. 19:42

Rauma

Pohjoiskehän koulun henkilökuntaan kuuluvalla on todettu koronatartunta tiistaina, kertoo Rauman kaupunki tiedotteessaan.

Tartunnan saanut on ollut töissä oireettomana viime viikon torstaina ja perjantaina. Tartunnan lähdettä selvitetään parhaillaan.

Altistuneita on seitsemän oppilasta ja yhdeksän henkilökuntaan kuuluvaa. Heidät asetetaan 14 päiväksi karanteeniin viimeisestä altistumispäivästä laskien.

Asiasta on tiedotettu altistuneiden oppilaiden huoltajille ja henkilökunnan jäsenille tiistain aikana. Tartuntatautiviranomaiset ovat huoltajiin ja altistuneisiin henkilökunnan jäseniin henkilökohtaisesti yhteydessä tiistain ja keskiviikon aikana.

Koulu järjestää karanteeniin määrätyille oppilaille etäopetuksen urheiluloman jälkeen. Muiden oppilaiden ja henkilökunnan osalta koulutyö jatkuu normaalisti.

Käytössä olleet koulu- ja iltapäiväkerhotilat siivotaan tehostetusti loman aikana.

Karanteeni ei koske altistuneen perheenjäseniä, ja he saavat liikkua normaalisti. Jos karanteeniin määrätty sairastuu, hänet on vietävä testiin ja tällöin perheenjäsenten pitää odottaa testivastausta kotona.

Kun karanteeniin määrätty on lapsi, toinen vanhemmista voi olla hänen kanssaan kotona ja tartuntatautipäiväraha korvaa tällöin ansionmenetykset, jos etätyö omalta työpaikalta ei onnistu. Oireettomia ei ole syytä testata. Testauksella ei voida lyhentää karanteeniaikaa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: