Rauma: Arevan työntekijällä koronatartunta, joukkoaltistus koulutustilaisuudessa - Koronainfo - Satakunnan Kansa

Arevan työntekijällä todettiin koronatartunta Raumalla – Koulutustilaisuudessa altistui tartunnalle vain yksi henkilö

Tartunnan saanut oli osallistunut koulutustilaisuuteen ydinvoimalatyömaan ulkopuolella. Tartunnalle arvioidaan altistuneen vain yksi henkilö. Ensiepäilynä oli 29:n osallistujan altistuminen.

Koronatartunnalle ei ole ilmeisesti altistuttu Olkiluoto 3:n voimalatyömaalla.

3.2.2021 10:16

Rauma, Eurajoki

Olkiluoto 3 -ydinvoimalatyömaalla työskentelevällä Arevan työntekijällä on todettu koronatartunta. Mahdollinen joukkoaltistuminen jatkotartunnoille ei ole tapahtunut kuitenkaan ydinvoimalaitoksella, vaan koulutustilaisuudessa Raumalla.

Teollisuuden Voima Oyj:n henkilöstö- ja viestintäjohtaja Jaana Isotalo kertoo, ettei tartunnan saanut ole tarttuvuusaikana ollut voimalatyömaalla ja mahdollinen altistus rajoittuu Olkiluodon voimalaitosalueen ulkopuolelle.

– Se on selvitetty ja tiedämme, ettei hän liikkunut työmaalla, Jaana Isotalo sanoo.

Rauman kaupungin terveyspalvelujen tiedotteessa vahvistetaan, että koulutustilaisuudessa altistui vain yksi henkilö. Koulutuksessa on tartunnanjäljityksen mukaan noudatettu maskisuositusta ja sairastuneeseen lähikontaktissa oli vain yksi osallistuja.

Tartuntataudeista vastaava lääkäri Irene Reinvall sanoo Arevan koulutustilaisuudessa noudatetun ohjeistuksia ja turvatoimia vastuullisesti. Kaikkiin tilaisuuteen osallistuneisiin on oltu yhteydessä työnantajan välityksellä.

– Voi sanoa, että selvittiin vain säikähdyksellä, kerran näinkin päin, Reinvall toteaa.

Altistunut asetetaan tartuntatautilain mukaiseen 14 vuorokauden karanteeniin. Karanteeni ei koske altistuneen perheenjäseniä ja he saavat liikkua normaalisti. Jos karanteeniin määrätty sairastuu, hänen on mentävä testiin ja tällöin perheenjäsenten tulee odottaa kotona testivastausta.

Rauman kaupungin terveyspalvelut sai tiistai-iltana 2. helmikuuta tiedon uudesta koronatartunnasta Arevan työntekijällä. Ensivaiheessa epäiltiin, että mahdollisia altistumisia olisi ollut 29 koulutustilaisuudessa, joka pidettiin Raumalla..

Altistusta selvitettiin yhteistyössä Rauman kaupungin tartuntatautiviranomaisen, Arevan ja Teollisuuden Voima Oyj:n kanssa.

Olkiluodossa tiukennettu testikontrolli

Viimeistely- ja käyttöönottovaiheessa olevalla Olkiluoto 3 -ydinvoimalatyömaalla työskentelee Jaana Isotalon mukaan noin 1 500 henkilöä. Merkittävä osa heistä on ulkomaalaisia.

Ydinvoimaloissa ja työmaalla on noudatettu koronaepidemian alkuvaiheesta lähtien muuta yhteiskuntaa tiukempia suojautumis- ja testijärjestelyjä.

TVO:n koronatilannejohtajana toimiva Jaana Isotalo sanoo voimalaitostyömaalle työhön tulevilta vaadittavan saapumisajankohdalta koronatesti ja sen jälkeen on oltava seitsemän vuorokauden karanteenissa. Sen jälkeen tehdään vielä toinen koronatesti negatiivisen tuloksen varmistamiseksi ennen työhön paluuta Olkiluotoon.

–Työmaalla kaikki käyttävät maskia ja huolehditaan turvaetäisyyksistä. Näin on toimittu maaliskuusta 2020 alkaen.

– Olemme tehneet koronaorganisaatiomme sekä terveysviranomaisten ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kanssa tiivistä yhteistyötä. Ensisijainen tavoite on pitää korona Olkiluodon porttien ulkopuolella ja toiseksi pitää vaikutukset mahdollisimman pieninä, Jaana Isotalo lisää.

Juttua täydennetty keskiviikkona 3.2. kello 12.30 TVO:n henkilöstöjohtaja Jaana Isotalon haastatteluosuudella. Hänen tittelinsä myös oikaistu.

Juttua muutettu ja täydennetty keskiviikkona 3.2. kello 15.05: Lisätty Rauman kaupungin terveyspalvelun tiedot tartunnasta ja altistumisesta.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut