Satakunnassa 6 uutta koronatartuntaa – koko Suomessa yhteensä 336

Satakunnassa raportoitiin perjantaina 6 uutta koronatartuntaa.

4.12.2020 12:12

Satakunta, Helsinki

Suomessa on todettu 336 uutta koronatartuntaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo. Satakunnassa uusia tartuntoja on raportoitu Karviassa 3, Porissa 2 ja Raumalla 1.

Karviassa on nyt pandemian alusta laskien todettu yhteensä 46, Porissa 86 ja Raumalla 68 koronatartuntaa.

Muissa THL:n listaamissa Satakunnan kunnissa tartuntaluvut ovat entisellään: Eura 11, Eurajoki 14, Harjavalta 7, Honkajoki 23, Kankaanpää 6, Nakkila 5, Säkylä 5, Ulvila 10.

Yhteensä koko Suomessa on todettu epidemian alusta lähtien 26 758 koronavirustartuntaa. Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 6 011, mikä on 2 649 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin tartuntoja raportoitiin 3 362.

Koronaviruksen ilmaantuvuusluku Suomessa viimeisten kahden viikon ajalta on hieman yli 103 koronatapausta sataatuhatta asukasta kohden.

Suomessa on raportoitu tänään seitsemän uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Yhteensä tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 415.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 141 ihmistä, mikä on 24 vähemmän kuin keskiviikkona. Tehohoidossa on 21 potilasta, mikä on saman verran kuin keskiviikkona.

Sairaanhoitopiirit raportoivat tautiin liittyvät kuolemat sekä sairaala- ja tehohoidossa olevien potilaiden määrän maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Kymenlaaksossa kahdessa eri sairaalassa on Ylen mukaan todettu työntekijöillä koronavirustartunta. Kymenlaakson keskussairaalassa ja Pohjois-Kymen sairaalassa työskennelleet ihmiset olivat saaneet tartunnan vapaa-ajalla. Sairaaloiden potilaita ei ole altistunut koronavirukselle.

Ainakin 57 kunnassa raportoitiin perjantaina uusia tartuntoja. Kuntien tarkka määrä ei ole tiedossa, koska THL ei kerro tietoja kunnista, joissa tartuntojen määrä epidemian alusta alkaen on yhteensä alle viisi.

Ainakin seuraavissa kunnissa raportoitiin tänään uusia tartuntoja:

- Helsinki: 120 tartuntaa

- Espoo: 34 tartuntaa

- Oulu: 30 tartuntaa

- Turku: 27 tartuntaa

- Vantaa: 20 tartuntaa

- Pieksämäki: 10 tartuntaa

- Seinäjoki: 7 tartuntaa

- Mikkeli: 6 tartuntaa

- Kotka: 4 tartuntaa

- Salo: 4 tartuntaa

- Kuopio: 3 tartuntaa

- Lieto: 3 tartuntaa

- Lohja: 3 tartuntaa

- Karvia: 3 tartuntaa

- Mäntsälä: 3 tartuntaa

- Kurikka: 3 tartuntaa

- Lappeenranta: 3 tartuntaa

- Raisio: 3 tartuntaa

- Kaarina: 2 tartuntaa

- Kangasniemi: 2 tartuntaa

- Masku: 2 tartuntaa

- Nousiainen: 2 tartuntaa

- Hyvinkää: 2 tartuntaa

- Pornainen: 2 tartuntaa

- Liminka: 2 tartuntaa

- Rusko: 2 tartuntaa

- Siilinjärvi: 2 tartuntaa

- Pori: 2 tartuntaa

- Nivala: 2 tartuntaa

- Imatra: 2 tartuntaa

- Ylivieska: 2 tartuntaa

- Hämeenkyrö: 1 tartunta

- Raahe: 1 tartunta

- Alajärvi: 1 tartunta

- Sipoo: 1 tartunta

- Kempele: 1 tartunta

- Janakkala: 1 tartunta

- Lieksa: 1 tartunta

- Vihti: 1 tartunta

- Kontiolahti: 1 tartunta

- Tornio: 1 tartunta

- Somero: 1 tartunta

- Kouvola: 1 tartunta

- Laukaa: 1 tartunta

- Heinola: 1 tartunta

- Lapinjärvi: 1 tartunta

- Aura: 1 tartunta

- Paimio: 1 tartunta

- Nurmijärvi: 1 tartunta

- Raasepori: 1 tartunta

- Rauma: 1 tartunta

- Kirkkonummi: 1 tartunta

- Tohmajärvi: 1 tartunta

- Muurame: 1 tartunta

- Sievi: 1 tartunta

- Iisalmi: 1 tartunta

- Savonlinna: 1 tartunta

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut