Pohjois-Satakunnan koronatilanne: 43 sairastunutta, 414 karanteenissa – ”Jatkotartuntoja on odotettavissa lisää”

Sunnuntai-illan luvut saavat suurella todennäköisyydellä jatkoa, tiedotti Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä.

PoSan alueella on nyt yli 400 karanteenissa.

30.11.2020 10:59

Sunnuntai-iltaan 29. marraskuuta mennessä Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän (PoSa) alueella oli todettu 43 koronatartuntaa ja 414 henkeä oli asetettuna karanteeniin.

PoSan tartuntataudeista vastaavan lääkärin Margit Seppälän mukaan valtaosa tapauksista liittyy yhteen, kaksihaaraiseen tartuntaketjuun tai sen jatkotartuntoihin. Jatkotartuntoja on odotettavissa vielä lisää useiden joukkoaltistusten takia, kertoo Seppälä tiedotteessa.

PoSan terveyskeskussairaalassa oli sunnuntai-iltana kolme koronapotilasta hoidettavana.

Seppälän mukaan tartunnanjäljitys toimii PoSassa ripeästi. Hän kiittelee tartunnanjäljittäjiä, jotka ovat ”loppuviikon ja viikonlopun aikana katkaisseet tartuntaketjuja tehokkaasti”.

Tausta

Ilmaantuvuus maan kärkeä

Karviassa oli maanantai-illan tietojen perusteella todettu THL:n tietojen mukaan 21 koronavirustartuntaa ja Honkajoella 17 tartuntaa.

Karviassa on hieman yli 2 000 asukasta ja Honkajoella noin 1600. Kun tartunnat suhteutetaan asukaslukuun, Honkajoen suhdeluku oli maan 4. korkein ja Karvian suhdeluku oli maanantaina 8. korkein.

Honkajoen edellä ilmaantuvuusluvuilla vertailtaessa ovat ainoastaan Rautalampi, Helsinki ja Vantaa.

Posan alue on epidemian suhteen leviämisvaiheessa ja leviämisvaiheen rajoitukset ovat käytössä.

Posaan kuuluvat Karvian ja Kankaanpään lisäksi Honkajoki, Jämijärvi, Pomarkku ja Siikainen.

Rajoitustoimista kerrotaan tarkemmin muun muassa PoSan kuntien sivuilla:

Karvia

Honkajoki

Siikainen

Kankaanpää

Pomarkku

Jämijärvi

Lue lisää: Pohjois-Satakunta koronaviruksen leviämisvaiheeseen, alueella lukuisia joukkoaltistumisia – Kankaanpään kaupunki rajoittaa rankasti toimintojaan

Lue lisää: Siikaisissa asetettiin tiukkoja koronarajoitteita – ”Asukkaiden syytä välttää turhaa matkustusta naapurikuntiin”

Lue lisää: Pomarkussa myös tiukat koronarajoitukset käyttöön

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut