Porilaisessa liikuntakeskuksessa mahdollinen koronan joukkoaltistuminen – Paikassa vieraili kriittisinä ajankohtina yhteensä 77 asiakasta

Tapaus ei tartuntatautiviranomaisten ohjeiden mukaisesti aiheuta toimenpiteitä salin toimintaan tai jäsenille, yritys kertoo tiedotteessaan.

Arkistokuva. Liikun kulunvalvontaraporttien mukaan saleilla on altistumisten aikaan vieraillut yhteensä 77 ihmistä.

18.11.2020 12:33

Eteläväylän varrella Länsi-Porissa sijaitsevassa liikuntakeskus Liikussa oli viime viikolla kaksi mahdollista altistumistilanne koronavirukselle. Ensimmäinen oli torstaina kello 17.20–19.20 ja toinen sunnuntaina kello 10.20–11.45.

Liikun kulunvalvontaraporttien mukaan ensin mainittuna ajanjaksona salilla vieraili yhteensä 55 ja jälkimmäisenä 22 ihmistä. Kaikki eivät ole olleet yhtä aikaa paikalla.

Liikku lähetti asiakkailleen tiedotteen asiasta keskiviikkona aamupäivällä.

– Tapaus ei tartuntatautiviranomaisten ohjeiden mukaisesti aiheuta toimenpiteitä salin toimintaan tai jäsenille. Paikalla olleita kehotetaan tarkkailemaan oloa ja käymään testissä mikäli oireita ilmenee.

– Mikäli turvavälejä on noudatettu, riski tartunnalle on hyvin maltillinen. Tilaa treenaajille on noin 1300 neliötä ja syrjäyttävä ilmanvaihto vaihtaa ilman laskennallisesti useita kertoja tunnissa, Liikku kertoi tiedotteessaan.

THL:n mukaan koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana. Pinnoilta tarttumista ei pidetä merkittävänä tartuntatapana.

Porissa on ilmennyt viime päivinä useampia koronaviruksen joukkoaltistustilanteita.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut