Niin kuin jo peruskoulun yhteiskuntaopin tunneilta olemme oppineet, ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.
Ihan pelkästään kunniallisuudella ja kätevyydellä ei pärjää. Valtioneuvoston neljä vuotta sitten julkaisema Ministerin käsikirja on 196-sivuinen tietopaketti.
Ohjekirjan opeilla pääsee työssä pidemmälle kuin mustan ministeriauton takapenkille. Pumaskassa on perattu valtioneuvoston jäsenen viikko-ohjelmasta, sisäpiirisäännöksistä, finanssipolitiikan perusteista ja ministerivastuun sisällöstä lähtien kutakuinkin kaikki.
Ja jos jotakin ei ole mainittu, niin erityisavustajat hoitavat. Äänestäjät laittavat sitten hommat lopun perin pakettiin kertomalla somessa, miten asiat olisi pitänyt oikeasti hoitaa.
Vaikka työ on ajankäytöllisesti hyvin vaativaa, ministereillä on muitakin vastuita. Aika usein he ovat myös äitejä ja isiä.
Sanna Marinin (sd.) hallituksessa istuneista – nykyisistä ja entisistä – ministereistä yhteensä yhdeksän henkilöä sai viime vaalikaudella perheenlisäystä. Helsingin Sanomat kirjoitti synnytystalkoista Kuukausiliitteessään (2/2022) runsas vuosi sitten niin, että valtioneuvoston vauvabuumi saattaa olla jopa maailmanennätys.
Hallitustyö oli ollut hyvin hedelmällistä. Ainakin tässä katsannossa.
Lapsellisten ministerien tunteista ja tuntemuksista ei voi julistaa varmaa totuutta, mutta ei tarvitse olla erityisen rohkea väittäessään, että perheen ja työelämän yhteensovittaminen on heille tuttu paitsi käsitteenä, myös omasta arjesta.
Kuten viimeaikaiset uutiset osoittavat, päättäjätasolla perheasiat eivät ole sen helpompia kuin peruspäivätöissä käyvillä.
Suomi on siitä hyvä maa, että myös ministerit joutuvat ratkomaan samanlaisia arjen haasteita kuin me muut vanhemmat.
Äitienpäivän aikoihin on hyvä puhua vanhemmuudesta laajemminkin.
”Entä, jos ministerille tulee ero?
Jokainen työelämässä oleva vanhempi tietää, että arjen ja työn yhteen sovittamisessa Suomi on kaikkea muuta kuin valmis.Vanhemmat uupuvat arjen paineissa. Lasten sairastelusta johtuvat poissaolot aiheuttavat syyllisyyttä, vaikka ne ovat maailman luonnollisin asia. Jos lähellä ei asu isovanhempia tai muuta luontevaa tukiverkostoa, saa jatkuvasti raapia päätään sen kanssa, miten pienten lasten hoidon järjestäisi virka-ajan ulkopuolella.
Kuka ottaa kopin, kun suunnitelmat menevät yhtäkkiä uusiksi? Kenen kanssa hoitojärjestelyistä neuvotellaan, kun kuvausvalot eivät pala? Entä, jos ministerille tulee ero?
Jos niistä neuvotteluista selviää, asiakysymyksistä vääntäminen Säätytalolla tai Arkadianmäellä on kuin lasten leikkiä.
Koko suomalaisen yhteiskunnan kannalta on aivan äärimmäisen tärkeää nähdä, että myös maan huipulla jäädään perhevapaille, eletään lapsiperhearkea ja ratkotaan arjen haasteita.
Kirjoittaja on Kankaanpään Seudun ja Merikarvia-lehden päätoimittaja, joka toivottaa aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille.