Tänä vuonna on moni ala lakkoillut oikeuksiensa puolesta, eikä viime vuosina ole vältytty epäreilun työelämän kohuilta. Vapun tiimoilta aloin pohtia, arvostammeko me yhteiskuntana ”työn raskaita raatajia” tarpeeksi, vai onko kaikki vain pelkkää sanahelinää.
Monen alan palkka ei ole hääppöinen työn rankkuuteen ja oloihin suhteutettuna. Me suomalaiset olemme niin tottuneet esimerkiksi oleskelemaan puhtaaksi siivotuissa tiloissa ja herkuttelemaan huoletta ravintoloissa. Kohut taustalla työskentelevien epäkohdista tulevat tietoomme vasta lehtien otsikoista.
Varhaiskasvatuksen kriisi jää helposti lapsettomalle pimentoon, yksityisen terveydenhuollon asiakas voi sulkea silmänsä julkisen terveydenhuollon tuholta ja kotisohvallaan lounasboksia ahmiessa tuskin pohtii tilauksen toimittaneen ruokalähetin oikeuksia. Siksi otsikoiden ilmaantuessa jokaisen on avattava silmät ja toimia. Aina voi tehdä jotain, vähintään tukea.
Joskus edes kohut tai lakot eivät ravistele tarpeeksi. Epäkohdista metelöiminen saa useat toteamaan: ”Mitäs hakeutuvat paskaduuneihin.”
On epäkunnioittavaa lällätellä, että ”oma vika”, kun jokainen – alasta riippumatta – ansaitsisi reilun työelämän, riittävän palkan ja arvostusta tekemästään työstä.
Kaikista vähättelevimpään kommentointiin olen törmännyt naisvaltaisista aloista keskusteltaessa. Näissä keskusteluissa mainitaan naisvaltaisten alojen matalien palkkojen johtuvan täysin naisista, eikä esimerkiksi ummehtuneesta yhteiskunnallisesta rakenteesta.
Toisaalta taas sanotaan naisten olevan kykenemättömiä pyytämään palkankorotuksia. Kuitenkin kun he vaativat palkankorotusta lakkoilemalla, puuskahdetaan, että ”hei älkääs nyt tytöt, kukas nämä elintärkeät työt hoitaa sillä aikaa, kun te vingutte”.
Yksilö ei voi muuttaa rakenteita tai varmistaa kaikille työntekijöille taukoja ja hyviä lisiä lihottamaan palkkakuittia, mutta omia asenteitaan voi aina muuttaa. Itse voi päättää, kirjoittaako hoitajia halventavan Facebook-kommentin tai tekeekö asiakaspalvelijoiden päivästä helvettiä.
Se on hyvä muistaa, vaikka suurin rooli on isommilla tahoilla. Lakkoja ja kohuja seuranneena sekä kauhutarinoita lukeneena tiedostan muutoksen olevan tarpeellinen, etenkin, kun työuupumus on meidän kansantautimme.
Pienenä ihmisenä en voi muuta kuin osoittaa solidaarisuuteni oikeuksistaan taisteleville työntekijöille, joita ilman meillä ei olisi toimivaa yhteiskuntaa.
Kirjoittaja on Huittisista lähtöisin oleva viime kevään ylioppilas.
”Yksilö ei voi muuttaa rakenteita tai varmistaa kaikille työntekijöille taukoja ja hyviä lisiä lihottamaan palkkakuittia, mutta omia asenteitaan voi aina muuttaa.