Luomakunnan ylistys

Mullan alta pilkistää elämän alun taimia, ja oksissa silmuja, jotka antavat tulevaisuudelle toivoa.

Pyhiinvaellusmatkalla Assisissa Franciscus Assisilaisen elämään liittyvät historialliset paikat ja maisemat havainnollistivat, kuinka ja miksi hänen perintönsä on ajankohtainen yli kahdeksan sadan vuoden jälkeenkin.

Kävellessäni Assisin katuja ja vieraillessani kaupungin eri kirkoissa ja luostareissa, tulivat Franciscuksen opetukset ja ajatukset lähemmäksi tietoisuuttani esimerkkeinä luomakunnan ylistämisestä ja yksinkertaisesta elämäntavasta.

Tänä päivänä voidaan ajatella Franciscusta ensimmäisenä luontoaktivistina, sillä luonto oli hänellä – kuten pyhiinvaeltajilla edelleenkin – matkakumppanina. Luojan ja luotujen ylistäminen oli Franciscukselle yhtä kuin luomakunnan kunnioittamista ja kiittämistä. Hän sisällytti luomakunnan ylistykseensä kaiken sen, mitä oli nähnyt ja kuullut ympärillään ja omassa sisimmässään.

Aurinkovoima, vesivoima, tuulivoima ja maalämpö – tämän päivän teknologian ja kehityksen kärkihankkeita ympäröivässä maailmassamme. Eräänlaisina kärkihankkeina, energian lähteinä voidaan niiden ajatella jo Franciscus Assisilaisenkin aikana olleen. Hänen tutussa Aurinkolaulussaan taivaankappaleet, aurinko, vesi, tuuli ja maa kuvataan vahvasti Jumalan luomistyön ylläpitävinä voimina. Ilman niitä ei meitä luotuja olisi tänäänkään.

Ylistäkööt Sinua Herrani,

sisar kuu ja tähdet,

taivaalle luomasi kirkkaat ja kalliit ja kauniit.

Ylistäkööt sinua Herrani, veli tuuli

ja ilma ja pilvi ja sees ja säät ja kaikki,

joilla luotujasi pidät yllä.

--Ylistäkööt sinua, Herrani, sisar äitimme maa,

joka meitä ravitsee ja hallitsee

ja kantaa kaiket hedelmät

ja kirjavat kukat ja yrtit.

Elämme edelleen pääsiäisen ilon ja juhlan aikaa. Siihen liittyy kevään ihme, uusi kasvu ja luonnon herääminen. Mullan alta pilkistää elämän alun taimia, ja oksissa silmuja, jotka antavat tulevaisuudelle toivoa.

Franciscuksen sanoin:

Korkein, Kaikkivaltias, laupias Herra,

sinun on ylistys ja kirkkaus ja kunnia

ja kaikki siunaus.

Kirjoittaja on Porin Teljän seurakunnan A-kanttori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut