Kuulun siihen haamujengiin, joka kävelee aina, kun vain voi, jos ei pysty polkemaan. Se on mainio tapa ottaa uusi paikka haltuun kaikkine tuoksuineen ja lieveilmiöineen.
Toistaiseksi haasteellisimman patikointitripin tarjosi Malesian metropoli Kuala Lumpur. Sen kesyttäminen osoittautui yhtä haasteelliseksi kuin takavuosien Pirkan hiihdon 90 rapakuntokilometriä vesisateessa lipsuvin suksin.
Kaupunkia ei ole lainkaan tehty kävelijöitä varten, mikä todella näkyy katukuvassa. Kukaan ei kävele pitkiä matkoja. Jos joku tulee vastaan, hän on – lähes poikkeuksetta – eksynyt turre eli turisti. Tai jotenkin vinksahtanut.
Ilmiöön on kaksi hyvää syytä. Toinen on ilmasto, joka ei ole suosiollinen fyysisille ponnistuksille. Nonstoppina jatkuva vähintään 30 asteen rättikostea viidakkohelle imee mehut muiltakin kuin vanhuksilta.
"Onneksi" kaupunki on täynnä prameita ja ilmastoituja ostosparatiiseja. Niissä voi käydä viilentymässä ennen kuin syöksyy savusumun sekaan kohti seuraavaa kävelyrastia. Yhdessä niistä saattoi samalla katsoa Sysmä-pojan Teemu Nikin elokuvan sokeasta miehestä, joka ei halunnut nähdä Titanicia. Sitä taidettiin pitää kauhuleffana.
Liikennejärjestelyt ovat se toinen syy, miksi Kuala Lumpurissa ei kukaan kävele.
Kaupungin infrasta saa hyvän kuvan, jos samaa mallia kuvittelee Poriin. Kasitie kulkisi siltaa pitkin Viikkarin yli pohjoisesta etelään ja kakkostie keskustan yli idästä Mäntyluotoon. 23:nen ei laskeutuisi Söörmarkussa rampista 8-tielle, vaan jatkuisi yläilmoissa ja yhdistyisi kakkostiehen Porin keskustan yläpuolella. Myös valtatie 11 kohoaisi ennen Kokemäenjoen ylitystä korkealle ja liittyisi Viikkarin yllä 8-tiehen.
Kaiken keskellä kiitäisi metro, jonka linjoista ainakin yksi olisi täysin automaattinen. Siitä voi Helsinki yhä vain haaveilla.
Maapläntit valtakatujen välissä on Lumpurin ytimessä täytetty ilman julkisivulautakunnan siunausta pilvenpiirtäjillä. Jalkakäytäviä ei juuri ole, ja jos on, ne päättyvät yhtä yllättäen kuin ovat alkaneet.
Noin 8-kaistaisten katujen ylittäminen tapahtuu joko kuolemaa halveksien tai paikallisen asukkaan käyttäytymistä seuraamalla, jos sellainen yllättäen sattuu samaan risteykseen.
Liikennevaloihin ei parane luottaa. Vihreä tarkoittaa autoilijoille ja muille helvetin enkeleille eri risteyksissä eri asioita. Kävelijöille ne eivät tarkoita mitään.
Pakko silti myöntää, että Kuala Lumpurin meno ei yllä niin hulvattomaksi kuin Ho Chi Minhin eli entisen Saigonin moottorisirkus, mutta siellä ei sentään ole vasemmanpuoleista liikennettä.
Ennallistaminen ja luonnon monimuotoisuuden palauttaminen ovat nähdyn perusteella kovempi urakka Malesiassa kuin täällä EU-meillä. Kuala Lumpurin keskustaan on kyllä jätetty kappale viidakkoa, mutta ei siellä kyllä mitään elämää ollut. Lumpuria halkoo kapeaksi kuristettu Klang-joki, jonka rannat on valettu betoniin. Mallia ei kannata kokeilla laajemmin Kokemäenjoella.
Maaseutuviidakkoa on raivattu rajusti palmuöljyviljelmille. Silmäkantamattomiin jatkuvista tikkusuorista rivistöistä on monimuotoisuus kaukana. Sinne ei tullut mieleenkään lähteä kävelemään.
Kirjoittaja on eläkeläinen, joka lupaa paikata pitkien lentojen aiheuttamat päästöt. Perämoottori vaihtuu uusiin airoihin ja tuontikala lähikalaan.