Kuluneen viikon keskiviikkona vietettiin seurakuntalaisteni, eli opiskelijoiden mielenterveyspäivää. Tänä vuonna teemana oli kohtuus.
Opiskelijoiden arki on täynnä suorittamista. Ongelmia ei tuo opiskelu, jonka tietysti kuuluukin olla vaativaa ja ajoittain raskasta. Ongelmia tulee, kun koko elämä täyttyy liian isoista odotuksista ja vaatimuksista.
Sosiaalisen median kuvaukset täydellisestä voittajien maailmasta, nopean edistymisen vaatimus ja odotukset jatkuvasta kehittymisestä harrastusten ja ihmissuhteiden maailmassa saavat ihmisen tuntemaan, että mikään ei riitä.
Kohtuus ei tarkoita, että opiskelijat haluaisivat olla laiskoja tai olla tekemättä mitään. Kohtuus tarkoittaa, että on olemassa jokin raja, joka riittää.
Ongelma on, että ei ole olemassa mitään tiettyä tahoa, joka voisi sanoa objektiivisesti, että tämä on tarpeeksi. Ehkä ihmisen pitää löytää riittäminen ja rajat itsestään, selvittää, mikä hänelle itselleen riittää. Tämän selvittämisessä hän tarvitsee avuksi ja kumppaniksi ”paimenia”: Kasvattajia, valmentajia, opettajia, henkisiä aikuisia.
Jos ei opi kohtuuden ihannetta tai riittävyyttä lähellä olevilta ihmisiltä, kasvoton ja kaupallinen mediamassa kyllä opettaa ihmiselle sen, että hän ei riitä. Aina on olemassa joku nopeampi, älykkäämpi, vahvempi tai kauniimpi. Aina joku, johon pitää verrata.
Kilpailun ja vertailun maailmankuvaa vasten on mielenkiintoista, että aito hengellisyys ja pyhä taas eivät alistu kilpailulle tai vertailulle. Jumala ei ole kiinnostunut ihmisestä hänen opintosuoritustensa, hyvän elämän tai täydellisen arjen vuoksi. Jumala on kiinnostunut ihmisestä koska hän rakastaa ihmistä.
Meillä aikuisilla on vastuu olla esikuvana heille, jotka katsovat ja oppivat miten toimimme, mitä vaadimme ja mikä riittää. Hienoa, että tänäänkin kannamme sen ja olemme omalta osaltamme luomassa sitä todellisuutta, missä voimme sanoa nuorillemme, opiskelijoillemme ja toinen toisillemme: Tämä riittää. Sinä riität.
Sinä, Jeesus, Mestari hiljainen,
et vaatimuksiin vie.
Tulet vastaan seuraasi pyytäen
ja itse olet tie (Virrestä 510).
Kirjoittaja on oppilaitosteologi, joka ei pidä työpuhelintaan auki vapaapäivinä.