Porin ja Rauman yhteistyölle tarjolla aivan erilaiset näkymät – molempien katse on nyt vahvasti elinkeinoelämässä

Porilainen edunvalvonta on ottanut uuden askeleen. Julkiseen lobbaukseen halutaan osallistaa kaupungin henkilöstöä laajemminkin.

Porin kaupunki on tehnyt lyhyen tähtäimen edunvalvontasuunnitelman. Asia saattaa kuulostaa kuivalta, mutta on merkittävä kaupungin tulevaisuutta ajatellen. Kun valtion rahoja jaetaan, pitää olla verkostoja, kyynärpäitä ja nokkeluutta.

Yksi tärkeä asia on myös avoimuus. Kun tavoitteet on tuotu selkeästi julki ja ne ovat käytännönläheisiä, niitä on helpompi ajaa. Tähän työhön onkin suunnitelman mukaan tarkoitus osallistaa laajasti kaupungin henkilöstöä, sidosryhmiä ja luottamushenkilöitä.

Lobbauslistalta löytyy valtatie 8:n eritasoliittymä Neste Porinportin kohdalle. Kohteen liikennemäärät ovat kasvaneet muun muassa Länsi-Porin laajojen uusien asuinalueiden myötä. Rahoitus on vielä täysin auki, mutta kaavaehdotus on nähtävillä. Ehdotuksessa valtatie 8 menisi Alaruukintien yli siltaa pitkin. Pinomäentie alittaisi valtatien lähes nykyisellä paikallaan.

Koulutuspuolella Tampereen ja Turun ylipistojen keskinäistä yhteistyötä haluttaisiin vahvistaa ja samalla kasvattaa aloituspaikkojen määrää. Kansainvälinen IB-lukiokin on mainittu. Nämä kaksi kehityskohdetta tukevat mainiosti toisiaan.

Mielenkiintoinen uusi teema lobbauslistalla on ajatus Porin Sataman toimimisesta Pirkanmaan porttina länteen. Väylänä toimisi vt 11, jonka edunvalvonnasta molemmat maakunnat voisivat näin huolehtia yhteisesti.

Samalla asialla on myös Rauma, joka on jo pienen askeleen edellä. Rauma on Nokian kanssa avaamassa uutta yhteistyötä kaupunkien välille. Tässä kuviossa Rauma toimisi Pirkanmaan porttina länteen. Kulkuväylänä olisi valtatie 12.

Katseen kääntäminen kohti Pirkanmaata on tässä vaiheessa lähinnä henkinen avaus, mutta tärkeä kurotus joka tapauksessa. Molemmille kaupungeille satamat ovat erittäin tärkeitä toimijoita. Rauma toimii vientipainotteisesti. Pori elää enemmän tuonnista. Molemmille kaupungeille myös väylien kunnossapito on keskeistä.

Asian toinen puoli on se, että samalla voimat hieman hajaantuvat ajatellen Satakuntaa kokonaisuutena. Nokia-kuviossa aktiivisena on ollut Rauman kauppakamari, jolla on historiansa kautta side Pirkanmaan suuntaan. Kauppakamari oli vielä vuosikymmeniä sitten Tampereen kauppakamarin alaisuudessa.

Aivan toinen kysymys on miksi tämän kokoisessa maakunnassa pitää olla kaksi kauppakamaria, kun koko Suomessa niitä on 19.

Hyvää maakunnalle lupaa se, että Satakunnan suurimpien kaupunkien elinkeinoelämähenkisyys on nousussa. Raumalla se on ollut sitä jo pidempään. Porissa on nyt siirrytty uuteen, Lauri Innan aikaan. Näistä lähtökohdista kaupunkien yhteistyöllekin on aivan uudenlaiset näkymät.

Lue lisää: Pori patistaa virkamiehiä ja poliitikoita lobbaamaan herhiläisparvena

Lue lisää: Rauma ja Nokia avaavat yhteistyösillan Satakunnan ja Pirkanmaan välille

Lue lisää: Valtatie 8:n yläpuolelle pohdittiin Poriin jopa jättimäistä liikenneympyrää – nyt kaavoitus etenee perinteisemmällä vaihtoehdolla

Porin sataman uusi laituri vihittiin käyttöön maaliskuussa. Nauhanleikkauksessa olivat mukana Porin Satama Oy:n Kai Heinonen, kaupunginhallituksen pj. Arja Laulainen, kaupunginjohtaja Lauri Inna ja Porin Satama Oy:n toimitusjohtaja Vesa Mäkilä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut