Karmea sulaminen vai torjuntavoitto sentään? Vaalirutistuksen loppusuoralla on vielä monta herkullista kysymystä ilman vastausta

Pari isoa vaalitoria on takana, ja kolme kääk-uutista jäi mieleen: Aaro viihtyy tarhassa erinomaisesti. Heidi Viljanen on valmis luopumaan kansanedustajapaikastaan, jos jatkaminen tarkoittaa sitä, että hänen pitää vaihtaa kasvismakkaraan. Anne Holmlund aikoo täyttää suuren Nato-mukinsa kuohuvalla piripintaan ja vetäistä pohjanmaan kautta heti, kun Suomesta tulee Naton jäsen.

Tuleva maakuntajohtaja Kristiina Salonen (sd.) kritisoi kolumnissaan (SK 27.3.) mediaa siitä, että kansanedustajien työn arvioimiseen käytetyt mittarit ovat heikkoja. Listat puheenvuorojen määrästä tai taksimatkoista eivät kerro hänen mukaansa kansanedustajan työn vaikuttavuudesta.

Näin on, mutta onneksi media kertoo eduskunnasta yhä myös paljon asiauutisia. Salosen moittimat hömppätilastoinnit ovat vähän samanlaista politiikan sivuviihdettä kuin se yksikin demareiden puoluekokous, jossa Coldplayn Viva la Vida soi joka välissä ja jossa puolueen poliittisena linjana oli rakkaus. Silloisissa oloissa näytti siltä, että maan suurin työväenpuolue oli kaasuttelemassa rytinällä metsään.

Nyt näinä sota-aikoina rakkauden linja olisi kova sana kaikille, jotta eduskuntavaaliehdokkaatkin saisivat kampanjoida rauhassa.

Vaalirutistuksen loppusuoralla on vielä monta herkullista kysymystä ilman vastausta. Onko Satakunnalla taas kokoaan suurempi merkitys hallituksen muodostamisessa? Pystyykö kokoomus sittenkin loppuriuhtaisuun, vai käykö sille kuin Tanskan jalkapallomaajoukkueelle viime lauantaina Kazakstania vastaan EM-karsinnassa: lopussa karmea sulaminen.

Onko maailmantähti Sanna "Hornet" Marin demareille kirous vai siunaus? Ovatko vaalipiirikohtaiset gallupit sittenkin enemmän oikeassa kuin valtakunnalliset kannatuskyselyt? Jos ovat, se tietää perussuomalaisille rytkyvoittoa ja hallitusneuvottelujen pitkittymistä. Vilnan Nato-huippukokous heinäkuussa voisi olla uusi takaraja, jos valmista ei ole vielä juhannuksenakaan.

Miten käy keskustan? Voi olla, että se säilyttää kasvonsa Satakunnassa, mutta koko maassa näyttää pahemmalta. Takkiin tulee, mutta miten paljon. Se on kahden leirinuotion puolueesta kiinni. Jonkin sortin torjuntavoitto on mahdollinen, jos yhteisöllisyyttä sittenkin löytyy. Entä miten käy vasemmistoliiton Satakunnassa; mihin todella valuvat duunarikansanedustaja Jari Myllykosken vapaiksi jättämät äänet?

Vaalien erikoisin pärstägalleria löytyy Insinööriliiton eduskuntavaalisivuilta, joilla parlamenttiin pyrkivät liiton jäsenet voivat halutessaan poseerata. 17 ehdokasta ilmoittautui: neljä sekä pienestä Satakunnasta että Uudenmaan jättivaalipiiristä, monista muista korkeintaan muutama ja lopuista ei ketään. Kaikki tässä galleriassa olevat Satakunnan inssiehdokkaat ovat yllättäen pelkkiä keskustalaisia.

Kyllä vanhan maalaisliiton profiili on Satakunnassa kuviteltuakin suuremmassa murroksessa. Puolue ei voi valjastaa käyttöönsä enää lainkaan sitä väkevää voimaa, jota se ennen vanhaan ammensi tuoksuvista tupailloista ja legendaarisen kipakasta kentästä.

Sen sijaan insinöörien luvatusta maasta Satakunnasta galleria ei kerro mitään uutta.

Kirjoittaja on entinen politiikan toimittaja (eläk.).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut