Teininä minulla oli tapana laukoa kiekkoja ja potkia palloja talomme takapihalla. Olin saanut isältäni ohjeen vedellä talosta pois päin hutilaukausten varalta.
Ainakin kerran saatoin kuitenkin itseluottamusta uhkuen laukoa talonsuuntaisesti. Kova veto meni maalin ohi rikkoen kellarin ikkunan. Hetken keräiltyäni rohkenin tunnustaa tekoni. Opettavainen tapaus on ollut joskus mielessäni pohtiessani elämää.
Vanhan ajatuksen mukaan, jos ihmisinä osaisimme noudattaa viidettä käskyä, maailmassa ei olisi suurta luontokatoa, loukkaavia sanoja, koulukiusaamista tai sotia.
Seuratessa uutisia joudumme kerta toisensa jälkeen pettymään ympärillä olevaan maailmaan. Hyvinvointi ja sivistyneisyys eivät poista ihmiskunnan suurinta ongelmaa, ihmisen luontaista pahuutta, jota kaikin tavoin olemme pyrkineet pakenemaan, peittelemään ja selittelemään syntiinlankeemuksesta lähtien.
Luomistyönsä päätteeksi Jumala asetti lepopäivän. Juutalaisten mukaan sapatti alkaa, kun illan hämärtyessä valkoista lankaa ei erota mustasta.
Tähtien syttyessä perheyhteisöt vetäytyvät viettämään kiireisestä arjesta Jumalalle ja lähimmäisille erotettua aikaa. Kristityille sunnuntai on lepopäivä, jolloin meitä kutsutaan hengähtämään. Se voi tapahtua, vaikka Jeesuksen esimerkin mukaisesti vetäytymällä hetkeksi hiljaisuuteen omien ajatusten, rukouksen ja Raamatun äärelle.
Pyhän Hengen vaikutuksesta Raamatun sanat avautuvat ja tulevat osaksi elämää. Ne valaisevat tietä pimenevässä maailmassa antaen vastauksia vaikeisiin kysymyksiin.
Ihmisten kääntäessä selkänsä, Jumala ei hylännyt luomiaan, vaan etsi heitä ja lupasi lähettää Vapahtajan. Jumalaan turvautuminen Taivaallisena Isänä ohjaa keskinäiseen anteeksiantoon, mutta ennen kaikkea oman syntisyyden tunnustamiseen Hänelle, joka on pahan vallan voittaja.
Kirjoittaja on opintovapaalla oleva lähetyssihteeri Kankaanpään seurakunnasta.