"Minä tunnen yhden nuohoojan Brevnovista”, huomautti toinen potilas, ”hän tekee teille kymmenellä kruunulla sellaisen kuumeen, että hyppäätte ikkunasta.”
”Eihän tuo vielä mitään”, sanoi toinen, ”Vršovicessa on muuan lapsenpäästäjä, joka nyrjäyttää kahdellakymmenellä kruunulla jalan niin hyvin, että jää raajarikoksi loppuiäkseen.”
”Minun jalkani on väännetty sijoiltaan vitosella”, kuului vuoderivistä ikkunan alta, ” vitosella ja kolmella oluella.”
Nämä kommentit eivät sentään ole Porin prikaatin sairastuvalta, vaan Jaroslav Hašekin ratkiriemukkaasta teoksesta Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa. Kirjan kohtauksessa oikeasti sairas Švejk joutuu sotapalvelusta välttelevien tekosairaiden täyttämään sotilassairaalaan, jossa lääkärit tekevät peräruiskeineen, paastoineen, märkine lakanoineen ja vatsahuuhteluineen kaikkensa karkottaakseen näennäisesti sairaat takaisin riveihin.
Ketään ei tietenkään tohdi tänä tautisena aikana kutsua tekosairaaksi, mutta ilmeinen salattu totuus on, että koronapandemian hiipuessakin sairauspoissaolojen nousujohteinen käyrä on tullut jäädäkseen.
Epidemiologian mukaan tämä osaltaan johtuu siitä, että koronaa välttäneen kansakunnan vastustuskyky muille tartuntataudeille on heikentynyt. Väki siis ihan oikeasti sairastaa aiempaa enemmän.
Toinen varteen oletettava syy lienee se, että pienestäkin niiskauksesta tai yskähdyksestä työpisteeltään kiinni jäänyt passitetaan varmuuden vuoksi välittömästi kotiin potentiaalina koko työpaikan saastuttajana.
Kolmas mahdollinen syy on sekin tosiseikka, että sairauslomalle on helpompaa jäädä kuin koskaan. Useimmilla työnantajilla on mahdollisuus antaa sairauslomaa yhdestä kolmeen päivään ilman lääkärintodistusta todellisesta taudista. Saikkua saa puhelinsoitolla jo siitä, että olo on sellainen kuin voisi tulla kipeäksi.
Keino tekeytyä sairaaksi on itse asiassa Švejkin seikkailuissa kuvattua paljon helpompaa. Ei tarvitse kuin ottaa kännykkä käteen, soittaa pomolle toisella kädellä sieraimia yhteen puristaen ja todeta tukkoisen honottavalla äänellä, että ”se flunssa on nyt minulla”. Menetelmä paljon helpompi kuin hankkia rahalla kunnon kuume siltä nuohoojalta.
Mahdollisuus on houkutteleva ja sen voi toteuttaa ilman pelkoa, että ryhmä työpaikan pikkupäälliköitä ryntää paikalle peräruiskeineen ja märkine lakanoineen.
Mutta eihän kukaan todellisuudessa näin tee. Suomessa työmoraali on luterilaista, jopa sosiologi Max Weberin kuvailemaa kalvinistista tyyppiä. Kuinka moni onkaan tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että sairauslomaa on määrätty kolmeksi päiväksi, mutta jo toisena päivänä kunto olisi työkelpoinen.
Mutta tuo nenätemppu. Se on kyllä hyvä!
Kirjoittaja on toimittaja