Olen kuluvien talvikuukausien aikana tutustunut Savo-Karjalan valta- ja kantatiestöön raskaan kaluston rattien takaa, sillä suoritan asepalvelustani Ilmavoimien sotilaskuljettajana Karjalan lennostossa.
Ajoneuvojen kokonaismassojen roiman kasvun ja itäisen Suomenmaan talviajo-olosuhteiden takia ajonopeuteni on alentunut huomattavasti. Hitaampana tienkäyttäjänä olen huomannut, että tien päällä havaitsee kaikenlaisia liikennetilanteita paljon enemmän, kun sadan sijaan lasissa on ajoittain esimerkiksi ylämäkeen ajaessa kuusikymmentäseitsemän.
Mäen laelta tie kaartuu menosuuntaan nähden etuoikealle, ja näkyvyys mutkaan on huono. Yhtäkkiä kuljettajan puoleiseen sivupeiliin ilmestyvät henkilöauton ajovalot.
Ohikiitävän hetken ajan seilaan tunnetilasta toiseen. En näe kyllin pitkälle mutkan taakse, eikä minua ohittava henkilöauto näe keulaani pidemmälle. Nostan jalan pois kaasulta, ja toivon, ettei mutkan takaa ilmesty vastaantulijoita.
Mitä jos mutkan takaa tuleekin auto vastaan?
Vaikea arvioida tarkalleen, mutta pelkään pahimmassa tapauksessa peltien rytisevän. Pää on pidettävä kylmänä, vaikka samalla on todettava muutama epämiellyttävä fakta.
Ensinnäkin, jos joudun jarruttamaan kovin voimakkaasti liukkaalla tiellä, yhdistelmäni hallittavuus voi heikentyä huomattavasti.
Toiseksi, jos minua ohittava henkilöauto ei näytä hidastamisen merkkejä, vaikka mutkan takaa toinen tienkäyttäjä tulisikin vastaan, on minun väistettävä.
Arvon lukija, mitä luulet? Muutaman tuhannen kilometrin ajokokemuksen turvinko minun pitäisi ohjata usean kymmenien tuhansien kilojen painoinen täysperävaunuyhdistelmä onnistuneesti ojaan? Sen koommin sitä kaatamatta tai totaalisesti tuhoamatta?
Saattaisin onnistua, mutta se olisi varsin onnekas sattuma.
Onneksi mutkan takaa ei tällä kertaa tullut ketään vastaan. Matkan jatkuessa pohdin, miksi huonosta liikennekäytöksestä uutisointi keskittyy lähes yksipuolisesti nuoriin kuljettajiin.
On turha kuvitella, että nuoret olisivat ainoita kaistapäitä maamme teillä.
Kuljettajakaaren alkupäässä saattaa olla ajatus kuolemattomuudesta, ja nuorten kuljettajien ottamat riskit vaikuttavat kohtuuttomilta. Olen kuitenkin havainnut, että ajokokemuksen karttuminen ei aina tarkoita ajotavan muuttumista.
Sekä ajokokemuksen puuttuminen että siihen liiaksi luottaminen aiheuttavat tarpeettomia vaaratilanteita tien päällä.
Omien ajotaitojen yliarviointi ei ole sidoksissa ikään, vaikka uutisotsikot kääntävätkin syyttävät sormet usein nuorten kuljettajien suuntaan.
Omien ajotaitojen ja niiden rajojen ymmärtäminen ja hyväksyminen sen sijaan ovat ajokokemuksen määrästä riippumatta avain turvallisuuteen tien päällä.
Kirjoittaja on 20-vuotias ylioppilas Euran Hinnerjoelta.