Osallistuin vajaa kuukausi sitten ensimmäistä kertaa eläessäni kokkikilpailuun saadessani kutsun Satakunnan Taiturit -tapahtumaan. Hienosti toteutettu kilpailu oli kuin suoraan MasterChef-televisioformaatista. Kello oli tv-kilpailua armollisempi ja kokkaajat yksilöiden sijaan joukkueita, mutta kisatunnelmaan oli helppo hypätä mukaan.
Viisihenkiset joukkueet arvottiin päivän aluksi niin, että jokaiseen tiimiin sijoittui yksi ammattikokki, yksi perusasteen yläkoulun oppilas, yksi ammatillinen oppija ja hänen opettajansa tai koulutusohjaajansa sekä yksi median edustaja.
Aamulla alkanut kilpailu oli täyttä tohinaa iltapäivään saakka. Ammattikokit olivat suunnitelleet etukäteen ruokalistan, jonka ajallaan valmistumiseksi he piiskasivat joukkuekavereitaan raudanlujalla ammattitaidolla. Kokkien johdolla joukkueet loihtivat toinen toistaan upeampia kolmen ruokalajin kattauksia tuomariston pureskeltaviksi.
Työnjaossa minulle, ”kinkkukolumnimiehelle”, osui luonnollisesti lihan ja kalan käsittely. Pääsin ammattikokin ohjeistamana valmistamaan ensimmäistä kertaa eläessäni tartaria eli raakana syötävää liharuokaa. Pelkkä ajatuskin raa’an lihan syömisestä on aina kuvottanut, mutta sitä ei nyt ehtinyt kyseenalaistaa eikä selitellä sen enempää, kun menu oli tehty ja kello tikitti seinällä.
Vasikanpaistin kalvot oli poistettava ja liha pilkottava hienoksi ja pieniksi kuutioiksi. Ajattelin vielä valmistusvaiheessa, etten varmasti maista omaa tekelettäni edes sen jälkeen, kun kunnon kokki on maustanut sen suolalla, mustapippurilla, kapriksilla ja kananmunan keltuaisella. Ei todellakaan kuulosta herkkuruoalta omaan korvaan – pikemminkin päinvastoin.
Annoksesta tuli kuitenkin ammattikokin viimeistelemänä kaunis, jopa houkutteleva. En voinut olla maistamatta raakaa lihaa, ensimmäistä kertaa eläessäni. Lopputulos ja suutuntuma olivat iloisia yllätyksiä. Mausteiden sinfonian ja lihan puhtaan maun ansiosta tartar-annos oli kerrassaan erinomaisen makuinen.
Tartar jakaa mielipiteitä. Tältä näytti kirjoittajan joukkueen kilpailuannos. Maistuisiko?
Kokemuksesta ilahtuneena tilasin Helsingissä pari viikkoa myöhemmin ravintolassa alkupalaksi tartaria. Annos oli turhan iso, eivätkä mausteet peittäneet raa’an lihan makua yhtä hyvin kuin kilpailuannoksessa. Syömisestä tuli pakkopullaa.
Heikon ravintolakokemuksen jälkeen päätin, etten koske tartariin vähään aikaan. Hetken herkku olikin toisen hetken hirvitys. Ei sittenkään minun juttuni. Yksi huono kokemus oli omiaan nousemaan yli sen ilon tunteen, jonka koin ensimmäisellä kerralla raakaa lihaa maistaessani. Toinen kerta vastasi – ikävä kyllä – enemmän sitä ajatusta, joka minulla oli tartarista ennen maistamista. Ei ollut hyvää.
Taiturit-kilpailusta pitää vielä sanoa, että Satakunnassa on sekä kovan luokan ammattilaiskokkeja että valoisa tulevaisuus, kunhan nämä kisaan osallistuneet nuoret ja heidän opiskelutoverinsa säilyttävät innostuksensa ruoanlaittoon. Meidän joukkueemme ei kisassa menestynyt, mutta kaikki maistelussa käyneet, tuoreista raaka-aineista valmistetut annokset menivät erinomaisista ravintola-annoksista.
Kannustan syömään paikallisissa ravintoloissa mahdollisuuksien mukaan – tartaria tai jotain ihan muuta. Makuelämys ei jää meillä Satakunnassa kiinni kokkien ammattitaidosta.
Kirjoittaja on toimituspäällikkö.