Siitä tietää olevansa vanha, kun ei tajua enää nuorisomusiikista mitään. Kun vilkaisen Spotifyn viikoittain päivittyvää New Music Friday -soittolistaa, en tunne artisteista puoliakaan. Nisa, JOP, Inna, Kakku – keitä te oikein olette?
On silti aivan ok olla pihalla nuorison soittolistoista, sillä julkaisutahti on hurjempi kuin koskaan ja jokaisella sukupolvella pitää olla omat juttunsa. Ja vaikka nuoret tuntuvat rakastavan uusia rap- ja popnimiä, samaan aikaan osa heistä on hämmentävän perinnetietoisia.
Syksyllä eräs lukiolaistyttö kehaisi Fleetwood Mac -t-paitaani, enkä meinannut aluksi uskoa, että hän oikeasti tuntee moisen kalkkisbändin. Myöhemmin kävi ilmi, että hän myös keräilee vinyylilevyjä ja kuuntelee sujuvasti kaikkea The Mamas & The Papasista Pink Floydiin ja Cocteau Twinsiin. Vau!
Loppuvuodesta koulullamme puolestaan soi alvariinsa Hector, kun toteutimme hänen lauluihinsa pohjautuvan musikaalin. Eräs 16-vuotias ilmoittautui mukaan projektiin siksi, että nyt tuli tilaisuus päästä esittämään hänen 75-vuotiaan suosikkiartistinsa biisejä.
Muutenkin nuoriso tuntuu olevan yllättävän hyvin kartalla vanhemman väen suosikeista. Vuoden takaisessa penkkarijuhlassamme raikasi Abba, ja viime torstain abishowssa juhlasalissa hoilattiin kuorossa 60-vuotiaan Kaija Koon Supernaiset-biisiä.
Vanhempiahan tästä on usein kiittäminen. Teoston ja Musiikkituottajat IFPI Finlandin tilaaman Musiikin kuuntelu Suomessa -tutkimuksen (2021) mukaan valtaosa 16–24-vuotiaista pitää omien vanhempiensa kuuntelemien artistien vaikutusta omaan musiikkimakuunsa yhtä merkittävänä kuin Spotifyn ja selvästi suurempana kuin radion vaikutusta.
Uudempaan musiikkiin perehtymättömien on helppo nyökytellä Radio Nostalgian ärsyttävälle ja kehnosti muotoillulle “ennen musiikki oli paremmin” -sloganille. Musiikki on kuitenkin vuosi vuodelta parempaa, sillä jokainen vuosikerros kasvattaa maailmassa olevan mahtavan musiikin määrää. Ehkä voisi sanoa, että myös ennen tehtiin niin hyvää musiikkia, että se jaksaa kiehtoa uusiakin sukupolvia.
Nuoruudessa kolahtavaan musiikkiin tulee usein nojattua koko loppuelämän ajan. Samaa todistelee edellä mainittu tutkimus: noin puolet ihmisten suosikkibiiseistä on niitä, joita he ovat kuunnelleet eniten nuoruusvuosina.
Nostalgia-arvo on omiaan aiheuttamaan tietynlaisia vääristymiä vanhemman musiikin paremmuudesta. Keski-ikäistyneiden parjaama 2020-luvun pop on Z-sukupolvelle sitä tulevaa “ennen musiikki oli parempaa” -tavaraa.
Nykynuoret tuntuvat silti luukuttavan uutta ja vanhaa ihailtavan ennakkoluulottomasti. Kannattaakin nauttia rohkeasti juuri sen tyylisestä musiikista, mikä itselle sopii. Samalla identiteetti rakentuu ja sielu saa hoivaa.
Tomi Nordlund
Kirjoittaja on lukion opettaja ja levy-yhtiön perustaja.