Pääsin käymään tammikuisilla matkamessuilla Helsingissä. Niitä mainostettiin Euroopan suurimmiksi tai jotakin. Vastuullisuus oli teemana.
Erityisesti olisi kiinnostanut keskustella lentoyhtiöitten edustajien kanssa polttoainetta säästävistä innovaatioista ja kompensaatioiden todellisista vaikutuksista. Yhtään lentoyhtiötä ei ollut tullut paikalle. Ei ollut myöskään ihmisten miehittämiä infopisteitä, joilla kerrotaan kohteitten jätehuollosta, vesitilanteista ja esimerkiksi siitä, mitä ei missään nimessä kannata tuoda matkamuistona kotimaahan.
Mitä messuilta odottaa? Jotakin uutta, ajatuksia herättävää, yllättävää ja tietysti myyjän kannalta myös ostotarpeita synnyttävää pöhinää. Ainakin voisi odottaa teeman mukaista toimintaa, keskusteluja ja jotakin muutokseen haastavaa.
Päätin olla kiinnostunut siitä, mitä tarjottavaa olisi seuramatkoilla. Pääseekö paikkoihin, joihin ihan itsekseen ei juuri osaisi tai voisi hakeutua?
Pysähdyin kaukomatkoja tarjoavalle osastolle ja otin teemakseni Japanin. Haave jo vuosia on ollut päästä tutustumaan erikoisen maan omalaatuisuuksiin, kuten teeseremonioihin, sumopainiin, perinteisiin kylpylöihin, kirsikkapuutarhoihin, geishojen elämään – ja mitä kaikkea nykyhullutusta sieltä löytyisikään.
Tulevalle keväälle oli tarjolla yksi kiertomatka, jonka toteutuminen tuli haaveilijalle liian aikaisin. Otin asian puheeksi ja kyselin mahdollisten matkojen sisältöä. Sen sijaan, että myyjä olisi kertonut siitä, hän sanoi iloisesti, että ”kyllä meidän nettisivuillamme on monia mahdollisuuksia”. Ihan kuin en tietäisi. Mitä hän sitten oli täällä tekemässä, jos ei kertomassa sanoin ja kuvin siitä, mitä olisi odotettavissa tai jopa kyselemässä kuluttajan toiveita omaa tuotetta kehittääkseen. Hänen piti olla luomassa ostotarpeita, mutta hän oli jo aivan selvästi luovuttanut virtuaalimyynnin edessä.
Laivayhtiöt olivat mukana sankoin myyjäjoukoin ja kauppa kävi avoinna olevien ruutujen äärellä. Mitään erityistä ei ollut tarjolla, mutta hymyillen kohti kävelevä ja kädestä pitäen auttava myyjä oli niin raikas tuulahdus, että asiakkaat pysähtyivät. Ostivatkin jo ihan ihmiskontaktin ilosta.
Meitä on jo vuosia hemmoteltu maailman kaikkien tuotteitten tarjonnalla ihan kotisohvilla. On vain avattava ruutu, ja kaikki rahalla ostettava on saatavilla. Missä tahansa maailman ostoskeskuksessa on tarjolla samat asiat, mutta me käymme niissä aina, kun sellainen kohdalle sattuu. Niissä voi kulkea kuin verkossa. Kukaan ei tule kohti, ei myy eikä esittele.
Messut olisivat oiva paikka toimia toisin. Voisi tulla kohti, ottaa aikaa vuoropuheluille sekä myydä, markkinoida ja ottaa opikseen. Liian moni osasto tuntui luovuttaneen ja myyjä hukanneen taidon toimia asiakkaiden kanssa luontevasti. Messumatka matkamessuille oli matka eiliseen, mutta ei kovin hyvässä mielessä.
Messut ovat todella mennyttä eilistä, jos niihin ei saada mukaan sitä inhimillistä tunnelmaa, joka erottaa verkkokaupan ja kunnon vanhanajan kaupanhieromisen toisistaan. Robottina tönöttävä ja puhuva myyjä tiskin takana ei juuri lisäarvoa verkosta tutulle tuotteelle tuo.
Kirjoittaja on toimittaja, joka kiittää Eestin osastoa henkilökohtaisesta ja iloisesta Saaremaan markkinoinnista.