Valtaosaa metsänomistajista ei kiinnosta, millaisia kovakuoriaisia ja muita selkärangattomia heidän metsissään kuuluisi asustaa

19.1. 3:00

Olen yrittänyt kolumneissani herätellä ihmisiä luonnon kannalta oikeaan ajatteluun. Palautteesta päätellen en ole kovin hyvin onnistunut. Yritän vielä kerran.

Elämänsuojelun keskeinen lähtökohta on, että kaikki luonnossamme elävät niin sanotut alkuperäislajit ovat periaatteessa tasavertaisia, ja niillä on elämisen oikeus. Ihminen on sen verran muiden yläpuolella, että hänen kuuluu huolehtia toisten hyvinvoinnista. Voimme toki katsoa syrjäsilmällä joitakin hyttysiä ja hirvikärpästä, mutta nekin kuuluvat tähän hienoon lajikirjoon, jonka kokonaisuuteen meillä ei ole oikeutta sekaantua.

Kirjoittaessani esimerkiksi vanhojen metsien tuhosta, johon metsätalous teollisuuden ja metsänomistajien yhteisellä päätöksellä on syyllistynyt, olen saanut niskaani raskaita vastaväitteitä. Metsänomistajien mukaan heidän hoidetuissa metsissään on rikas eliölajisto, eikä heitä voi syyllistää metsäluonnon yksipuolistamisesta.

Mihin tämä väite perustuu? Moniko metsänomistaja on teettänyt maillaan luontoselvityksen, joka lahjomatta paljastaa lajiston köyhyyden?

Totuus on, että hyvin harva suomalaisista metsänomistajista on koskaan edes käynyt luonnontilaisessa metsässä. Tiedon puutetta siis.

Valtaosaa metsänomistajista ei kiinnosta, millaisia kovakuoriaisia ja muita selkärangattomia heidän metsissään kuuluisi asustaa. Juuri näistä lajiryhmistä löytyvät talousmetsistä hävinneet uhanalaiset. Vasta nyt, kun tutkimukset osoittavat myös näitä hyönteisiä ravintonaan käyttävien lintujen, esimerkiksi hömötiaisen kannan romahtaneen, ongelman laajuus paljastuu.

Oikeassa metsässä on eri ikäisiä, eri maatumistilassa olevia maapuita ja lahopökkelöitä. Monet hyönteiset ovat erikoistuneet elämään tietyn lahoamisasteen saavuttaneessa puuaineksessa. Siksi luonnonmetsä tarjoaa verrattomasti paremmat elinolot kuin tylsä, useimmiten yhden puulajin harvennettu lahopuista siivottu talousmetsä.

Ellemme opi kunnioittamaan elämän monimuotoisuutta, ei meistä koskaan tule luonnonsuojelijoita. Valitettavasti ihmislaji on saanut niin pitävän otteen muusta luomakunnasta, että elämän kunnioittamisen periaate ei mahdu lajimme aatemaailmaan.

Usein kuulee pohdittavan, että tuhotessaan luontoa ihminen sahaa omaa oksaansa. Mutta onkohan asia näin?

Taitaa se olla vain hyväuskoisten luonnonystävien hurskastelua. Todellisuudessa ihminen porskuttelee pallollaan sitä vahvemmin, mitä vähemmän on elintilasta, luonnonvaroista ja ravinnosta kilpailevia muita lajeja.

Ei kai ihminen olisi ikinä yltänyt nykyiseen kahdeksan miljardin yksilömäärään, ellei hän olisi onnistunut raivaamaan tieltään lukemattomia muita lajeja. Kokonaan toinen juttu on se, että ihmisen omakin elämä on väestöräjähdyksen ja luontokadon seurauksena muuttumassa yhä sietämättömämmäksi. Aineellisesti ihminen pärjää entistä paremmin, mutta samanaikaisesti hänen henkisen viihtyvyytensä taso on romahtanut.

Kirjoittaja on Euran Honkilahdella asuva luonnonystävä, luontovalokuvaaja ja eläköitynyt toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut