Tutkija esitti minulle ihan tavallisen kysymyksen, joka tuntui radikaalilta – ehkä on niin, että suhtaudumme liikuntaan aivan väärin

Uudenvuodenlupauksemme eivät kestä, koska ajattelemme kilometrejä ja kilogrammoja, kirjoittaa Marika Lehto kolumnissaan.

13.1. 3:00

No, vieläkö ovat uudenvuodenlupaukset hallussa? Sohva on vaihtunut lenkkiin, makkara salaattiin ja iltasometus uusimpaan proosaan.

Ehkä viikon uusi elämä voi toki kestääkin, mutta jos asiantuntijoita on uskominen, kovin paljon pidempään ei. Mitä ehdottomampi ja kovempi tavoite, sitä todennäköisemmin mielemme ei sittenkään jaksa. Aivothan rakastavat rutiinia, helppoutta. Esimerkiksi ruokakaupassa aivojemme mielestä kätevintä olisi vain kulkea sama reitti ja napata samat tuotteet kuin aina ennenkin. Muu vaatii ponnistelua. Se tuntuu raskaalta, vaikka tekisikin pitkässä juoksussa elämästä kevyempää.

Eräällä työhyvinvointiin erikoistuneella tutkijalla oli taannoin haastattelussani mielenkiintoinen ajatus. Hänen mukaansa me suomalaiset olemme halukkaita asettamaan hyvinvointimme ehdoksi tavoitteita ja ne ovat usein määrällisiä. Jos pitää hölkätä viisi kilometriä, niin sitten hölkätään. Monella on ajatus, että viisi kiloa kevyempänä moni asia olisi kovin paljon paremmin.

Asiantuntijan mielestä olisi kuitenkin kestävämpää ajatella hyvinvointia muun kuin kilometrien ja kilogrammojen kautta. Mitäpä jos lähtisi ulkoilemaan tunniksi ihan vain niin, että se olisi mahdollisimman kivaa?

Myönnän, että ehdotus kuulosti omiinkin korviini yhtä radikaalilta kuin joulupukki juhannuksena. Ajattelen ulkoiluani kunnon kohotuksen tai edes säilyttämisen kautta. Pohdin, mikä laji olisi parasta tänään ja olisiko hyvä päivä nostaa sykkeitä.

Toki nautin liikunnasta, mutta jos miettisin vain sitä, mikä milloinkin ilahduttaisi eniten, saattaisin valita toisin. Pidän esimerkiksi sinne tänne haahuilusta kotini viereisellä vanhalla ja kauniilla puutaloalueelle. Teen sitä harvoin, koska muu tuntuu hyödyllisemmältä.

Pidän käyskentelystä myös metsässä. Yleensä kuitenkin puuskutan menemään metsän ohi pururadalla ja annan pääni samalla vatuloida tuttuja ajatuskehiä.

Lihaksemme ja sydämemme toki tarvitsevat hikoilua. Silti on niin, että ennen sitä ihmisen on voitava hyvin. On palauduttava aidosti. Se edellyttää työ- ja muista huolista irti päästämistä ja keholle sopivaa liikettä. Se voi olla usein tai edes välillä jotain muuta kuin sitä, mikä on suomalaisen mielestä mahdollisimman järkevää ja tehokasta.

Kun keskitalven lumisateessa käyskentelen satavuotiaiden puutalojen keskellä niin hitaasti kuin mahdollista, sydämeni lyö rauhallisesti ja ajatukseni vaeltavat arjen ulkopuolelle. Illalla olen levollinen. Nukun sikeästi ja herään virkeänä. Ajatukset ovat kirkkaat ja sydän levännyt. Sinä iltana voi tuntua siltä, että tänään kaikkein kivointa on mennä mäkiseen maastoon sivakoimaan.

Marika Lehto

Kirjoittaja on toimittaja, kirjailija ja yrittäjä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut