Kyläjoulukalenteri on elinvoimaisuuden ytimessä – siinä on kyse ajankohtaisuudesta, innostumisesta ja innostamisesta

22.12.2022 3:00

Vuoden viimeisinä aikoina päivänvalo putoaa pimeyteen iltapäivisin jo varhain. Ennen uuden vuoden mukanaan tuoman valon saapumista illat ovat näillä seuduilla sangen synkähtäviä.

Tänä vuonna joulun ennustettu olevan lauhkea ympäri maan. Toivottavasti lumivalkeaa talvivaloa riittäisi täälläkin joulunpyhille.

Pyhistä puheen ollen, onko ollut kiireitä näin joulun kolkuttaessa jo ovella?

Jouluvalmistelujen ja -siivouksen sekä yleisen joulusäpinän hektisyyden keskeltä olisi tärkeää löytää hetkisiä. Ajallisesti vaatimattomia, mutta oman jaksamisen kannalta tärkeitä voimantuojia – hetkisiä.

Jouluisista hetkisistä on kotikylässäni Hinnerjoella huolehdittu erityisen mallikkaasti, sillä tänään avautui kyläjoulukalenterin 22. luukku. Joulukuun jokaisena iltana kyläläisillä on ollut mahdollisuus käyttää pieni hetki, hetkinen, omaa aikaansa vierailemalla koko kyläyhteisön kalenteriluukuilla.

Kohtaamisia kynttilöiden valaisemissa ja höyryävän glögin huuruisissa illoissa vuoden viimeisillä hetkillä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Kyläjoulukalenterin rakentaminen ja toteuttaminen on kokonaisuutena suuren työn tulos. Korjaan ja painotan, suuren yhteistyön tulos.

Maailmalla on tapana kiitää valtaväylillään pienten pitäjien ohi niitä lähes huomaamatta tällä tehokkuuden ja levottomuuden aikakaudella. Lopulta kaupungistua suuriksi asutuskeskuksiksi. Elinvoimasta ja ihmisistä on pidettävä huolta.

Elinvoimaisuuden eteen on tehtävä hartiavoimin työtä. Kyläjoulukalenteri on elinvoimaisuuden ytimessä – siinä on kyse ajankohtaisuudesta, innostumisesta ja innostamisesta. Ihmisten osallistamisesta, yhteisöllisyydestä ja avoimuudesta.

Joulukalenterin luukkuina on nähty ja koettu kaikkea mahdollista jäälyhtypuistosta vohvelikahvilaan ja metsäkirkosta Hinnerjoen ylittävien siltojen jouluvalaistuksiin.

Kylätanhuvilla on ollut vilinää, sydämellinen kiitos siitä kaikille järjestäjille. Kiitos kylän yhdistyksille ja muille aktiivisille toimijoille. Rohkeimmat joulukalenteritoimijat ovat rakentaneet kalenteriluukkuja pihamailleenkin. Kylänväki on ollut tervetullutta.

Vanhoja aikoja on ennätetty muistelemaan ja jouluntoivotuksia vaihtamaan.

Monivuotinen taideteos Nuorisoseurantalon kallioilla kiipeilevästä Joulupukista on viime vuodelta edennyt. Joulupukki on päässyt kallioiden laelle ja löytänyt tonttudaamin polvelleen. Mitähän Muori mahtaa tähän sanoa? Se nähtäneen ensi jouluna.

Vanhan paikallisen sananparren mukaan “Hinnerjoki o Satakunna helm”. Ja vanhoilla sanonnoilla kun on tapana pitää täsmälleen paikkansa.

Rauhallista joulun aikaa!

Kirjoittaja on paljasjalkainen hinnerjokilainen, joka iloitsee kotikylänsä vilinästä ympäri vuoden.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut