Luonnonsuojelu pelottaa – tulee pisu housuun!

24.11. 3:00

Viime aikojen keskustelua on hallinnut EU:n ennallistamisohjelma. Venäjän uhka on kaukana, korona ei kiinnosta. Nyt meillä on sellainen pelon aihe, että monella kansanedustajallakin on housut märkinä.

Ennen kuin asia tuli kunnolla julkisuuteen, ehtivät nuoret naispoliitikot käynnistää lehtien yleisöpalstoilla kiihkeän hyökkäyksen metsien, soiden ja muun alkuperäisluonnon ennallistamista vastaan. Voi sitä isänmaallista paatosta, jonka voimalla tulevien vaalien ääniä kalastavat Eeva Kalli, Laura Huhtasaari ja Henna Virkkunen tekivät itsensä tärkeiksi.

Varsinkin Eeva Kallin kannanotot edustavat ala-arvoista populismia. Hän julkaisi parin viikon välein satakuntalaisissa lehdissä (Alasatakunta, Satakunnan Kansa) samansisältöisen vuodatuksen. Hän ylistää ”suomalaista metsäosaamista”, joka on tuonut meille työllisyyttä, ulkomaankauppaa ynnä muuta luontoa ja ympäristöä tuhoavaa onnellisuutta.

Niin varmaan, mutta miten hän voi sivuuttaa sen, että suomalaisen metsäluonnon lajeista lähes tuhat on sortunut uhanalaisiksi. Vanhat metsät, joiden varassa ne suurelta osin elävät, on eteläisestä Suomesta lähes täysin tuhottu. Siitä vastaa tämä suomalainen metsäosaaminen, jonka seurauksiin ei kukaan saisi puuttua.

Kaikkien pitää lopulta ymmärtää, että oikeat metsät ovat valtavalle eliöjoukolle niiden elämän jatkumisen edellytys. Kun luonto on täällä harjoitetun metsätalouden seurauksena radikaalisti köyhtynyt, on kai tunnustettava, että suuria virheitä on tehty. Niiden korjaamisen aika on viimeistään nyt, ja siihen EU:n ennallistamisasetus tarjoaa jonkinlaisen mahdollisuuden.

Ennallistamisen hintaa kauhistellaan. Itse olemme metsämme tärvelleet, ja meidän kuuluu myös maksaa korjaustoimet.

Euroedustajiemme joukosta löytyy yksi suomalainen, joka asettaa asiat oikeaan järjestykseen. Kokenut ja viisas Sirpa Pietikäinen antaa Turun Sanomissa 2. marraskuuta julkaistussa haastattelussa aiheesta kylmät lausunnot.

Pietikäinen huomauttaa, että kaikki puolueet ja hallitus ovat hyvinkin tietoisia EU:n toimivallasta ennallistamisasetusasiassa. Hänen mukaansa väite, ettei EU saisi tehdä mitään metsiä koskevaa tai että sillä ei olisi metsäasioissa toimivaltaa, on yksinkertaisesti suuri huijaus. Hänestä koko keskustelu on yksittäisten henkilöiden tai tiettyjen puolueiden vaalipuhetta.

Pietikäisen mukaan eduskunta on neljä vuotta sitten hyväksynyt EU:n biodiversiteettistrategian, jossa mainitaan ennallistamisasetus.

”Kaikki puolueet ovat olleet asiasta tietoisia ja tämä on käsitelty moneen kertaan. Vaalien alla on nyt vain joillakin tullut pisu housuun”, Pietikäinen täräyttää Turun Sanomien haastattelussa.

Siinä terveiset Kallille, Huhtasaarelle ja Virkkuselle ja koko eduskunnalle.

Luonnonsuojelun vastustaminen on nyt poliitikkojemme ykköstehtävä. Pääministerin johdolla edetään, ja kohta kai vihreätkin konttaavat uskollisesti muiden perässä.

Kirjoittaja on Euran Honkilahdella asuva luonnonystävä, luontovalokuvaaja ja eläköitynyt toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut