Oletko muistanut kuunnella, millä tavalla puhut itsellesi? – Itseään kritisoidessa on helppo ajautua tyystin väärälle tielle

Keskustelu itseni kanssa oli pääosin sättimistä ja ruoskimista. Onnistumiset olivat mielessäni pelkkää hyvää tuuria, eivätkä omaa ansiotani.

13.11. 3:00

Kirjoitin jo yli vuosi sitten toisessa kolumnissa, kuinka olin havainnut ulkopuolelta tulevien paineiden vaikuttavan elämääni ja jaksamiseeni. Olin huomannut vertailevani itseäni jatkuvasti muihin.

Oli syntynyt myrkyllisten ajatusten kehä, jota kiersin yksin oman pääni sisällä. Tajusin, että minun oli oltava armollisempi itseäni kohtaan.

Samassa kolumnissa kirjoitin, että omia haitallisia ajattelumalleja täytyy havainnoida tietoisesti. Täytyy siis pysähtyä oikeasti kuuntelemaan omaa sisäistä monologiaan.

Kiireisen arjen keskellä tällaiselle voi olla vaikea löytää aikaa. Itse pidin ennen koko hommaa pitkän aikaa melko turhana hömppänä.

Tänä syksynä olen kuitenkin pyrkinyt pysähtymään vähintään aina silloin, kun olen alkanut tuntea itseni erityisen stressaantuneeksi tai alakuloiseksi.

Olen keskittynyt havainnoimaan erityisesti sitä, millä tavalla puhun itselleni ja itsestäni. Ajatuksilla on valtava vaikutus yleiseen olotilaan ja hyvinvointiin.

Aika nopeasti totesin, että puhun itselleni usein erittäin rumasti.

Keskustelu itseni kanssa oli pääosin sättimistä ja ruoskimista. Onnistumiset olivat mielessäni pelkkää hyvää tuuria, eivätkä omaa ansiotani.

Ylianalysoin mielessäni myös muita ihmisiä. Oliko hänen äänensävynsä jotenkin pettynyt? Mahtaako hän olla vihainen? Miksi hän käytti juuri tuota ilmaisua?

Ennen kuin huomasinkaan, nämä ajatukset muuttuivat muotoon: mitä minä tein väärin?

Milloin olin viimeksi kehaissut itseäni jostakin?

Milloin viimeksi olin taputtanut itseäni henkisesti olalle ja todennut, että ihan hyvinhän se meni? Tai jos ei mennyt, niin todennut, että ainakin teit parhaasi.

Joskus – tai oikeastaan valtaosassa tapauksia – parhaansa tekeminen on tarpeeksi.

On tärkeää tiedostaa elämässään ja arjessaan ne asiat, jotka ovat oman vaikutusvallan alaisia, sekä ne, jotka eivät ole. Jälkimmäisten murehtiminen on yleensä turhaa.

Itsekritiikki on tietysti hyve. On tärkeä tunnistaa omat heikkoudet ja miettiä, millä tavalla voisi kehittyä. Itseään kritisoidessa on kuitenkin kokemukseni perusteella helppo kompastua ja ajautua tyystin väärälle tielle: itseinhoon.

Entäs sitten ne muut ihmiset ja heidän ajatuksensa?

Joku viisas on sanonut, että ainoa ihminen johon todella voit vaikuttaa, on sinä itse. Kun huomaan jääneeni kelaamaan jonkun ihmisen sanomisia tai olemusta liikaa, rauhoitan itseäni erään tietyn ajatuksen voimalla:

Jos jokin ongelma todella on, se pitää tulla sanomaan päin naamaa, jotta asiasta voidaan keskustella.

Eivät kaikki tietenkään tällä tavalla toimi – valitettavasti. Siinä vaiheessa ongelma ei kuitenkaan ole enää minun vastuullani.

Kirjoittaja on toimittaja.

Itsekritiikki kääntyy herkästi itseään vastaan, jos ei tarkkaile tapaa, jolla puhuu itselleen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut