Kokenut opettaja joutuu nyt poikkeuksellisen vaikeisiin keskusteluihin oppitunneillaan: ”Oppilaat kysyvät, voiko ydinsodasta selvitä hengissä”

Meidän aikuisten pitää valaa nuoriin toivoa, kirjoittaa opettaja Tiina Keskinen kolumnissaan.

4.11. 3:00

Juttelimme äidinkielen tunneilla kahdeksasluokkalaisten kanssa asioista, jotka huolestuttavat ja kuormittavat heitä.

Useassa vastauksessa toistui huoli perheen taloudellisesta tilanteesta. On liikuttavaa kuulla, miten raskaasti voi 14-vuotiaan mieltä painaa pörssisähkön hinta ja perheen rahavarojen riittäminen. Nuori imee itseensä perheen huolet, he kantavat harteillaan aikuisten murheita, vaikka heidän pitäisi saada elää huoletonta nuoruutta.

Kodin ulkopuolellakin riittää nuorilla murehdittavaa. Sota vilahtaa lähes jokaisen kahdeksasluokkalaiseni puheessa. Sota. Putin. Ukraina. Kuolema. Ydinsota. Maailmanloppu. Kodeistaan sotaa pakoon lähteneiden ihmisten kohtalo.

Pelko siitä, että myös Suomi joutuu sotaan, on käsin kosketeltava. Miten meidän käy, jos venäläiset hyökkäävät tännekin? Voiko ydinsodasta selvitä hengissä? Valtavia kysymyksiä äidinkielenopettajalle. En ole ikinä aiemmin joutunut näin kiperiin keskusteluihin oppitunneillani. Aiemmin keskustelimme nuorten päihteiden käytöstä, homoliitoista, armomurhista ja niin edelleen. Nyt puhumme asioista, jotka todella pelottavat ja ahdistavat.

Moni oppilas sanoo, että vanhemmat haluavat rajoittaa uutisten seuraamista. Toiset seuraavat enemmän ja ovat hyvin perillä sodan käänteistä; he analysoivat maailman kriisiä asiantuntevasti. Yritän asetella sanojani maltillisesti, kääntää keskustelua muualle ja olla lisäämättä kenenkään pelkoja. Totean, että kaikki kyllä järjestyy, vaikka maailman tilanne on haastava, meillä ei ole Suomessa hätää. “Sä sanot noin, koska teidän opettajien on käsketty sanoa meille noin”, eräs tyttö sanoo.

Elämme kummallisia aikoja. Me rauhan aikaan tottuneet ihmiset joudumme kohtaamaan aivan uudenlaisia pelkoja ja pohtimaan asioita uudessa valossa.

Koulupäivän jälkeen saman aiheen käsittely jatkuu kotona. Aikuinen lapseni on tullut käymään kotona. Hän toteaa surumielisen tyynesti, että hänen perusturvallisuuden tunteensa on pahasti järkkynyt: ensimmäisen kerran elämässään hän ajattelee, että saattaa hyvinkin olla, että hän ei saa elää vanhaksi.

Äidin sydäntä sanat kouristavat kohtuuttoman kovaa. Muistutan häntä siitä, että elämä on aina ollut epävarmaa, kenellekään ei ole luvattu turvattua elämää, nyt vain tiedostamme elämän vaarallisuuden konkreettisesti. Hän huokaa hiljaa. Ja sanoo, että lapsia tähän maailmaan ei voi tehdä.

Kerron hänelle saksalaisesta papista nimeltä Karl Lotz, joka toisen maailmansodan loppuvaiheessa, vuonna 1944 lausui kuolemattoman lauseensa: “Vaikka tietäisin, että huomenna tulisi maailmanloppu, istuttaisin tänään omenapuun.”

Meidän aikuisten pitää valaa nuoriin toivoa – sitä on aina olemassa.

Kirjoittaja on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, kolumnisti ja kirjailija.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut