Hiljainen kevät uhkaa toteutua – laulavien pikkulintujen määrä on romahtanut

”Jokainen ulkona laiduntava lehmä, hevonen tai lammaslauma on luonnon monimuotoisuudelle korvaamaton, kuten myös pihanperän aitauksessa kotkottava kanaparvi”, pohtii Tuomo Hurme kolumnissaan.

27.10. 3:00

Useampikin tuttavani on kertonut havahtuneensa yllättävään ilmiöön: metsissä on hiljaista – laulavien pikkulintujen määrä on romahtanut.

Metsälintujen kato on kylmää todellisuutta, mutta viime keväänä ja kesänä tiedostin saman kehityskulun myös kotipaikallani maaseudun viljelyaukealla. Yhä vähemmän on lintujen ääniä ilmassa, yhä useampi laji ja yksilö on poissa. Onko nyt toteutumassa amerikkalaisen Rachel Carsonin kirjassaan jo 1960-luvulla enteilemä hiljainen kevät?

Maatalouden lintutuho ei ole uutta, vaan peltoaukeiden linnuston väheneminen on ollut nähtävissä kauan. Kuitenkin suomalainen maatalousmaisema on parhaimmillaan ollut todellinen luonnon monimuotoisuuden keidas. Näin oli 1930-luvulta 1950-luvulle, paikoin myöhemminkin.

Sitten kaikki muuttui. Tuli tehokkuus, myrkkyjen kylvö riistäytyi käsistä, koneet suurenivat, pientareet ja suojaavat pensaikot raivattiin maan tasalle. Siinä rytäkässä katosi viljelymaiden luontaisesti runsas pieneliöstö, lintujen ravinto.

Kaikki tämä on ollut tuhoisaa lajistolle, joka toisenlaisissa oloissa viihtyisi ihmistoiminnan piirissä ja elävöittäisi jokapäiväistä asuinympäristöämme.

Pienimuotoinen vanhakantainen maatalous oli ihanteellista niin ihmisen kuin luonnonkin hyvinvoinnille. Ulkona laiduntava karja oli pääskyjen, varpusten ja muiden siivekkäiden elinehto. Kuinka rikas eliöyhteisö asuikaan hakamailla, joita koristivat nykypäivänä lähes täysin kadonneet lehmänläjät, lantakuoriaisten ja muiden hyönteisten aarreaitat.

Tätä menetettyä paratiisia, jossa harvalukuinen ihmisyhteisö eli joko tietoisesti tai tietämättään sopusoinnussa luonnon kanssa, emme koskaan saa takaisin. Luomutuotantoon siirtyviä maatiloja on silti kannustettava ja niiden tuotteita suosittava. Jokainen ulkona laiduntava lehmä, hevonen tai lammaslauma on luonnon monimuotoisuudelle korvaamaton, kuten myös pihanperän aitauksessa kotkottava kanaparvi.

Olen itse kokenut asuinpaikallani tehomaatalouden linnustolle aiheuttamat menetykset. Peltosirkun viehättävää laulua ei enää aukeilta kuulu. Pensastasku ja kivitasku näyttäytyvät muuttoaikoina, mutta pesäpaikkaa ne eivät löydä. Kiurun, töyhtöhyypän ja kuovin munat murskautuvat isojen koneiden rattaisiin.

Yhä useampi ennen yleinen viljelyaukeiden ja niiden reunustojen laji on poistumassa kuvioista. Raskaimmin maatalouden muutokset ovat kohdelleet mainitsemaani peltosirkkua, joka on huvennut sukupuuton partaalle. Kotipihalleni sen laulu kantautui viimeisen kerran 23. toukokuuta vuonna 2013. Melkein kyyneleet silmissä sitä silloin kuuntelin. Oli hyvästijätön aika.

Valtakunnallisesti taantuneita maaseudun lajeja ovat myös muun muassa keltavästäräkki, niittykirvinen ja kottarainen, sekä isommista lajeista peltopyy ja ruisrääkkä. Jokainen vuosi nostaa esiin uusia menetyksiä. Erehdynköhän, jos ennustan, että seuraava uhanalaisten listalle siirtyvä laji on punavarpunen.

Kirjoittaja on Euran Honkilahdella asuva luonnonystävä, luontovalokuvaaja ja eläköitynyt toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut