Pori herättää rakkauden ja kyyryn tunteita

”Luulen, että aika moni tunnistaa itsessään rakkauden ja vihan tunteita omaa kotipaikkaa kohtaan”, pohtii Timo Aro kolumnissaan.

19.10. 3:00

Työpaikkani järjesti syyskuussa tilaisuuden, jossa keskusteltiin alue- ja paikkaidentiteeteistä. Yksi kiinnostava aihe liittyi kotiseuturakkauteen ja kotiseutuvierauteen eli kyyryyn.

Tutkimusten mukaan suomalaiset samaistuivat eniten Suomeen (97 %), omaan kotikuntaan tai -kaupunkiin (89 %) sekä Pohjoismaihin ja Eurooppaan (83 %). Omaan kotikuntaan samaistuminen on yleisempää Etelä- ja Länsi-Suomessa kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa kiinnitytään enemmän omaan maakuntaan.

Tulokset vastaavat omaa identiteettikäsitystäni.

Kotikunta herättää vahvoja tunteita, merkityksiä ja kokemuksia toisin kuin jokin hallintoalue. Lapsuuden tai nuoruuden asuin- ja elinympäristöllä on iso merkitys paikkaidentiteetin muotoutumisessa.

Myönteinen muistijälki vaikuttaa, kun myöhemmin tehdään asumiseen ja paikkaan liittyviä valintoja. Alueen henkinen ilmapiiri, mentaliteetti ja fiilistekijät ovat tärkeitä pehmeitä vetovoimatekijöitä. Jos alueen vallitseva henki on se, ettei ”mistään tule mitään, ”ei tuu onnistuu” tai ”ei kannata edes yrittää”, on turha haaveilla tulijoista ja palaajista.

Kotiseuturakkaudesta ja -ylpeydestä puhutaan paljon juhlapuheissa ja sankaritarinoissa. Vähemmän puhutaan kotiseutuvieraudesta tai -häpeästä, juurettomuudesta tai epämääräisestä kuulumattomuudesta mihinkään. Laura Hakanen ja Heidi Backström ovat kirjoittaneet kiinnostavan kirjan kotiseutuvieraudesta, jota he kutsuvat kyyryksi.

Kyyryssä on kyse jonkinlaisesta häpeän, katkeruuden, epävarmuuden ja ulkopuolisuuden tunteesta, joka ei poistu välimatkan, iän tai meriittien karttuessa. Kotipaikka ei välttämättä herätä lämpimiä tunteita ja kauniita ajatuksia vaan lähinnä vierauden, haikeuden, surun tai sivullisuuden tunnetta. Tunne ei poistu, vaikka jättäisi kotiseudun taakseen.

Luulen, että aika moni tunnistaa itsessään rakkauden ja vihan tunteita omaa kotipaikkaa kohtaan. Itselleni kotikaupunki Pori on yhtenä päivänä rakas ja toisena kyyry.

Rakkaus kasvaa, muuttuu ja syvenee ajan kanssa, mutta silti porilainen kyyry puskee välillä väkevänä pintaan. Porilaista kyyryä ei pääse karkuun, sillä aika ajoin ilma on sakeana negatiivisuutta ja vähättelyä tai suoraan omaan jalkaan ampumista milloin missäkin asiassa.

Silti kurjatkin juuret ovat paremmat kuin täydellinen juurettomuus. Jos ei ole juuria, ei ole mitään mitä vastaan kapinoidakaan, kuten sosiologi Anna-Maria Isola on todennut.

Olen ehkä yksi monista porilaisista ja sudeetti-porilaisista, jotka ovat salaa ylpeitä omasta kaupungistaan ja loukkaantuvat sen arvostelusta, jos sen tekee joku muu kuin toinen porilainen.

Mestarivalmentaja Karri Kivi tiivisti osuvasti porilaisen rakkauden ja kyyryn syvimmän olemuksen Ässien vuoden 2013 voitonjuhlien jälkeen:

”Porissa menee kaikki vähän yli tai ali, mutta ei koskaan keskinkertaisesti."

Kirjoittaja on alue- ja väestönkehityksen asiantuntija ja valtiotieteen tohtori sekä Porin kaupunginvaltuutettu (vihr., sit.).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut