Ministeritason moka: Lukiosta ulos ilman elämäntaitoja

12.10. 3:00

Työelämä ei ole helppoa. Mikä muu kuin koulutuksessa saatu oppi ja kodin antama esimerkki valmistaisi meitä sietämään työelämän paineita?

Opetusministeri Petri Honkonen on tämän unohtaen huolestunut. Rypyt otsaa uurtaen hän haluaa auttaa maan nuoria lukiolaisia pääsemään stressistä: jätetään ylioppilaskirjoitukset pois.

Hänen mielestään nuoret siis paineistuvat, kun joutuvat opiskelemaan oikeasti. Tosiasiassa ylioppilaskirjoituksissa nuoret joutuvat ensimmäistä kertaa todella oppimaan, miten selvitä haasteellisista tilanteista ja miten niissä hallitaan omia tunteita. Tähän voi tietysti antaa tukea ihan jo kotoa käsin. Kaikki me tarvitsemme aika ajoin rohkaisua.

Työelämällä on vaatimuksensa. On työaika, jota on noudatettava. Palveluammateissa on oltava valmiina silloin, kun palveluaika alkaa. Joskus pitää osata aikatauluttaa oma tekemisensä. On yksin tehtävää työtä, jossa päivän puuhat on raportoitava jopa vartin jaksoissa. On työtä, jossa tulos määrää palkan suuruuden ja töitä, joissa epäonnistuminen merkitsee ihmisen hengen menetystä.

Työtä tehdään työpaikalla työnantajan asettamia päämääriä kohti ponnistellen, usein moittivaa palautetta saaden ja pettymyksiä niellen. Toki kiitostakin voi saada, mutta valitettavasti melkoisen vähissä määrin.

Tähän totuuteen olisi hyvä opetella jo opiskellessaan.

Honkosen väitteen mukaan nykyisenlaiset ylioppilaskirjoitukset typistävät myös yleissivistystä. Koska nuoret keskittyvät vain tiettyihin kirjoitettaviin aineisiin, yleissivistävä koulutus kärsii. Puppua. Väitän, että lukemaan ihmisen saa vain kiinnostus tai pakko. Kukaan ei ole kiinnostunut kaikesta, mutta omaa äidinkieltään on ainakin pakko opiskella, koska kirjoitukset. Näin se menee.

Yleissivistävää koulutusta pitäisi olla kaikki koulutus ihan varhaiskasvatuksesta saakka. Ensimmäisten kouluvuosien tärkein anti on oppia koululaisen taidot ja kasvattaa uteliaisuutta erilaisia asioita kohtaan. Näin rakennetaan pohjaa yleissivistykselle. Tästä meitä muistutti porilainen opettaja Tuomas Koivisto mielipidekirjoituksessaan (SK 5.10). Hänen viestinsä oli kylmäävä: perusopetuksen oppituntien määrä Suomessa on maailman pienimpiä.

Joku pohja on pettänyt, jos lukiolainen, joka voi suorittaa ylioppilaskirjoitukset kolmen vuoden aikana, ei kestä painetta. Kun vaihtoehtona on esimerkiksi ammatillinen polku ihan tohtorintutkintoon saakka, tuntuu ylipääsemätön stressi rakentuvan ulkopuolelta annetuista palikoista. Ministeri on huolissaan, ja on korjaamassa palikkatornia väärästä paikasta, pohjalta. Kerättäisiin se kaikki muu turha pohjan päältä pois, ja annettaisiin nuorten yrittää oppia myös paineen alla toimimista vähitellen.

Oma lukunsa on kirjoituksen tuloksiin perustuva sisäänpääsy yliopistoon. Ehkä sittenkin yliopistolle olisi miellyttävämpää saada sisään opiskelijoita, jotka ovat osoittaneet jaksamista opiskella uusia asioita ja kykyä omaksua juuri niitä asioita, joita kyseisessä tiedekunnassa katsotaan tarvittavan. Pääsykokeiden painettakin on helpompi sietää, kun yo-kirjoitukset on läpäissyt elävänä

”Elikkäs”, sanoo äidinkielen tunnilla nukkunut lukiolainen. Mitä me haluamme nuorillemme tarjota? Olisiko niin, että yleissivistystä kauhalla eskarista lähtien ja vaatimuksia ihan terveessä hengessä. Aimo pala armoa olisi myös suotavaa. Hyvä yhteinen motto olisi se, että virheistä oppii parhaiten. Joka kerta ei ole pakko onnistua, mutta yrittää täytyy. Niin se on työelämässäkin.

Kirjoittaja on toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut