Perutaan Porin kaupunginjohtajan valinta, mutta yhtä ei sentään peruta

11.10. 3:00

Porin päätöksentekoon iskenyttä perutaan-virusta ei kannata jättää hyödyntämättä.

Jo kaupunginvaltuuston marraskuun kokouksessa pitäisi päättää, että perutaan uuden kaupunginjohtajan valinta. Miksi pitäisi valita uusi, jos muutenkin pärjää?

Hyvinvointialue kahmaisee koko kalliin soten, joten mitä täällä enää uudella kaupunginjohtajalla tehdään? Se sitä paitsi maksaa turhan paljon näinä säästämiseen pakottavina kriisiaikoina.

Jos Porin kaupunginvaltuusto ei tähän päätökseen pysty, toivo on asetettava hyvinvointialueen johtoon. Siihen organisaatioon on tulossa jatkuvien hakujen perusteella niin paljon kovapalkkaisia pomoja, että ylimmällä bossilla eli Kirsi Varhilalla on aikaa hoitaa Porin kaupunginjohtajan vähiin käyvät hommat oman työnsä ohessa.

Aivan erinomaista kyvykkyyttä ja kansalaiskuntoa hyvinvointialueen valtuusto osoittaisi, jos se tajuaisi lakkauttaa itsensä. Hyvinvointialueita on Suomessa aivan liikaa, joten aloitetaan sote-uudistus 2.0 juuri Satakunnasta.

Jos hyvinvointialueen luottamushenkilöt eivät tähän pysty, Porin kaupunginvaltuustosta löytyy kyllä asiantuntevaa apua.

Satakuntaliitonkin pitäisi mennä peilin eteen ja miettiä, mihin tarvitaan uutta maakuntajohtajaa. Annetaan nekin hommat hyvinvointialueen hoidettaviksi.

Jos hyvinvointialue on ehditty jo lakkauttaa, kutsutaan joku eläkkeelle livahtanut, mutta yhä iskussa oleva entinen johtaja takaisin sorvin ääreen. Jos ketään eläkeläistä ei kiinnosta Satakunnan johtaminen pätkän vertaa, maakuntaliiton uumenista varmasti löytyy sopiva ja pätevä henkilö.

Voi olla, että demarit eivät pidä Satakunnan ykkösjohtajien pestien lakkauttamisista. He saattavat olla sitä mieltä, että kaikki kolme piikkipaikkaa – hyvinvointialueen, Satakunnan ja Porin – kuuluvat heille ja vain heille.

Sd-haave saattaa jopa toteutua, jos peruutuksia ei tule. Varhila on jo valittu, ja maakuntajohtajaksi näyttäisi olevan tarjolla kovaa demarikamaa. Heikoin lenkki on yllättäen ministeri Krista Kiuru, jolle voi käydä lohjat eli Antti Rinteen kova kohtalo. Rinnettä ei valittu läntisellä Uudellamaalla köllöttävän kaupungin johtajaksi.

Mikä muuten noita demarikihoja oikein vaivaa?

Kansliapäällikkö Kirsi Varhila halusi pois vallan ytimestä, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Rinne halusi, ja nyt jopa Krista Kiuru haluaa. Miten kamalaa demareilla siellä isolla kirkolla oikein on?

Jokaisessa asiassa ei Porin päättäjien jämäkkyys sentään ole ollut selkärangatonta.

On näköjään päätetty, että Kokemäenjoessa siirretään vettä tuonnemmaksi Etelärannan kohdalta, jotta ihmiset pääsevät halutessaan lähemmäksi vesirajaa ja Pohjoisrantaa (SK 10.10.).

Kuulostaa aprillipilalta tai Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi väsätyltä fiktiolta, mutta ei. Totta se on.

Samalla ranta levenee, vaikka ei siellä tähänkään asti ole ollut väkeä tungokseen asti. Enempi tyhjää on täynnä ollut, mutta nyt taitaa tulla sitten muutos.

Mitä seuraavaksi on luvassa? Porin oma lentokone, tai ainakin vesitaso?

Kirjoittaja on eläköitynyt politiikan toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut