Miksi hitaiksi parjatut hämäläiset ovat käänteissään niin paljon nopeampia kuin kaikkea uutta vastustavat porilaiset?

Valtuustossa ollaan maanantaina tilanteessa, jossa päättäjien on valittava miljoonia maksavan hallin ja tyhjän tontin väliltä. Ei ole olemassa mitään kakkosvaihtoehtoa, on vain joko tai.

9.10. 4:00

Kun jokin asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä myös on sitä.

Valtuustossa maanantaina todennäköisesti tyrmättäväksi joutuva Porin palloiluhalli (SK:n kysely 4.10.) menee tähän kategoriaan. Uusi, hulppea miljoonahalli kuulosti jo lähtökohtaisesti siltä, ettei sellaista voi tulla Poriin, jossa kärjistetysti ilmaistuna vanhojen hallien reikiä paikkaillaan purukumilla ja seinien homeita maalataan piiloon.

On jotenkin surullista, miten taantuva kaupunki Porista on tullut. Kateellisena joudumme seuraamaan sivusta, kuinka vaikkapa Tampere ja Turku kehittyvät ja kehittävät. Miljoonaluokan investointeja tehdään solkenaan.

Kaupungit ovat luonnollisesti Poria isompia eikä vertailu ole täysin reilua, mutta en voi olla ihmettelemättä, kuinka paljon nopeampia hitaiksi parjatut hämäläiset ovat käänteissään kuin kaikkea uutta vastustavat porilaiset.

Palloiluhalliasiassa Porissa oltiin kerrankin nopeita. Nyt vain näyttää siltä, että liiankin nopeita. Kokonaiskuva jäi hahmottamatta.

Urheilukeskuksen kokonaisvaltainen kehittäminen olisi urheiluväen mielestä tärkeämpää kuin rajatulle väelle soveltuvan palloiluhallin rakentaminen. Siksi hätäjarrusta vetäminen on ymmärrettävää. Samalla rahalla saisi useamman teorian mukaan enemmän iloa paljon isommalle joukolle.

Pori ei tarvitse palloiluhallia, jossa on aitiot VIP-vieraille ja istumapaikat 3 000 katsojalle. Puolet pienempi katsomo ilman katkarapuosastoa soveltuu jokaiseen lajiin, jota hallissa mahdollisesti pelataan.

Maaotteluiden saaminen vaikeiden liikenneyhteyksien Poriin on haihattelua, vaikka halli olisi kuinka kallis ja upea. Kori- ja lentopallomaajoukkueet pelaavat maaottelunsa isommissa kaupungeissa, Helsingissä ja Tampereella. Yksittäisen maaottelun tai VaLePan lentopallojoukkueen pelin saaminen Poriin ei ole asia, josta kannattaa maksaa miljoonia.

Ongelma on siinä, että valtuustossa ollaan maanantaina tilanteessa, jossa päättäjien on valittava miljoonia maksavan hallin ja tyhjän tontin väliltä. Ei ole olemassa mitään kakkosvaihtoehtoa, on vain joko tai.

Hätäjarrun vetämisessä on se huono puoli, että se tahtoo jäädä päälle. Nyt kun nykyinen hanke ehkä torpataan, on mahdollista ja jopa todennäköistä, että urheilukeskukseen kaavaillun hallin paikalla on pelkkä iso sorakenttä myös kymmenen vuoden kuluttua. Onko se sitten parempi kuin ”liian kallis” palloiluhalli?

Kun kerran urheiluun ja liikkumiseen ei olla valmiita investoimaan, käännetään katse muualle. Jonossa riittää kyllä väkeä käsi ojossa. Mitä samalla rahalla saisi aikaiseksi kulttuuripuolella?

Tekstin alkuun viitaten, on olemassa myös toisenlainen viisaus. Se menee näin; mene eteenpäin, älä juutu.

Pahinta on, kun ihminen tai asia jää junnaamaan paikoilleen. Silloin harvoin tapahtuu mitään hyvää. Sitä Porissa ei ole valitettavasti täysin sisäistetty. Joskus vain pitää päättää tehdä niitäkin asioita, jotka maksavat.

Kirjoittaja on toimituspäällikkö.

Porin kaupunginvaltuustolla on edessään iso päätös maanantaina. Arkistokuva.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut