Satakuntalaiset ovat aivan oma lajinsa muiden suomalaisten joukossa

23.9. 3:00

Elämännälkäisenä ja ulospäinsuuntautuneena ihmisenä lähdin suorittamaan asepalvelustani Keski-Suomen soraharjujen kangasmetsien katveessa sijaitsevaan Ilmasotakouluun, sillä elämässä on tartuttava niin monimuotoisiin mahdollisuuksiin kuin mahdollista.

Ensimmäiset viikot kuluivat tupakavereihin ja naapuritupien asukkaisiin tutustuessa, ja hyvin nopeasti sain selvyyden siitä, että meitä on tullut Ilmasotakouluun ympäri koko Suomen maan.

Hetken aikaa uskoin olevani joukkueeni ainoa satakuntalainen, kunnes törmäsin erääseen porilaiseen. Ensin ajattelin, et voink mää elät semse kans samas rakennukses. Ai kauhee!

Alkujärkytyksen jälkeen oivalsin kuitenkin, että satakuntalainen on omiaan toisen satakuntalaisen seurassa.

Raumanmielisenä eteläsatakuntalaisena en usko sanovani tätä ääneen, mutta joskus hengenheimolaisuus voi syntyä porilaisen kanssa. Syy tähän järjettömään väitteeseen on kuitenkin selvä – satakuntalaiset ovat aivan oma lajinsa muiden suomalaisten joukossa.

Kuten sometähdeksi kohonnut Porisuhdeneuvoja Luukkonekin sen on sanoittanut, on porilaisen – ja satakuntalaisen – välittämisen korkein muoto v*ttuilu. Ja sekös on muille suomalaisille ajoittain aivan liikaa.

Keskustelimme porilaisen palvelustoverini kanssa esimerkiksi siitä, etteivät satakuntalaiset aina edes huomaa, kuinka suuri osa kyseisen ihmisryhmän kommunikaatiosta on jonkinlaista vinoilua tai valittamista.

Olemme kumpikin saaneet tupakavereiltamme huomautuksia, ettei jokaisessa virkkeessä tarvitse olla suoranaista piikittelyä tai ihan vaan yleistä negaatiota. Paksunahkaisina eteläisen länsirannikon asukkeina emme ole edes ymmärtäneet leukailevan kommunikaatiotapamme olevan millään tavalla poikkeavaa.

Kun maakuntaidentiteettiä on alettu rakentaa vihdoin oikein toden teolla, on siitä onnistuttu luomaan yhtä synkkä, harmaa ja etäinen kuin satakuntalaisen olemuksen ensivaikutelma.

Elämä harmaan pilviverhon alla on Satakunnassa aivan oma valinta, sillä kumpupilvikerros on huhujen mukaan ankkuroitu maakunnan katoksi.

Muistutan kuitenkin, ettei satakuntalaisuudessa ole mitään niin huonoa, ettei olisi paljon hyvääkin.

Satakuntalaisuuden yksi parhaita puolia on se, että täällä tunnetaan itseironian ja omalle toiminnalle nauramisen taito. Vaikka satakuntalaisten kuori on karkea ja paksu, on sen ytimessä loputon määrä lämpöä ja yhteisöllisyyttä.

Tie satakuntalaiseen sydämeen saattaa olla yhtä pitkä kuin Yyterin hiekkaranta, mutta se on olemassa. Kuoppaiseen kyytiin – vinoiluun ja valitukseen – kulkijan on kuitenkin syytä varautua.

Kirjoittaja on 19-vuotias ylioppilas Euran Hinnerjoelta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut