Mahalaskustakin jää aina jotakin käteen

15.9. 3:00

Ystäväni lähetti minulle muutama päivä sitten kuvamuiston kesätoimittajavuodelta 2014 “Voi meitä vauvoja” -tekstillä varustettuna. Lausahdus on osuva, kun muistelen itseäni nuorena toimittajanalkuna lähes kymmenen vuotta sitten.

Olen aina ollut hyvin itsevarma niin vapaa-ajalla kuin työelämässä, mutta näen vuoden 2014 kuvan hymyn takana hitusen epävarmuutta. Tuo häivähdys on täysin normaali kenelle tahansa uraansa kokeneiden ammattilaisten keskellä aloittelevalle.

Kokonaan toinen asia kuitenkin on, miten mahdolliset epävarmuuden tunteet käsittelee. Kaikenlaiset fiilikset ovat enemmän kuin ok, kunhan niille ei anna liikaa valtaa.

Haastattelin taannoin radiojuontajana, podcast-tuottajana ja kirjailijana tunnettua Aki Linnanahdetta. Hän korosti puhuessaan moneen kertaan rohkeuden merkitystä:

“Jokaisessa meissä on paljon enemmän osaamista kuin itsekään tiedämme olevan. Epäonnistumisen pelko rajoittaa meitä liian usein käyttämästä koko potentiaaliamme”.

Samaan minäkin uskon. Omalle työuralleni on jo tähän mennessä mahtunut lukuisia mahdollisuuksia, joista olisi ollut helppoa kieltäytyä vain sen vuoksi, että ne ovat tuntuneet liian “suurilta”. Toisinaan olen pohtinut, riittääkö osaamiseni.

Onneksi nälkä kokea ja oppia uutta on saanut lähes aina valitsemaan rohkeuden. Juuri ne alkuun jopa vähän pelottavilta tuntuvat mahdollisuudet ovat olleet lopulta parhaita kokemuksia.

Vaikka vuoden 2014 jälkeen olen mennyt työelämässä valtavasti eteenpäin, matka on vielä pahasti kesken. Ammatillisesti “valmiiksi” ei voi kasvaa koskaan, sillä aina on tilaa kehittyä. Helpoin reitti voi tuntua houkuttelevalta ajatukselta, mutta tosiasia on, että ne hieman vaikeammat tiet opettavat kaikkein eniten.

Siispä ohje sinulle ja minulle: kun jokin mahdollisuus seuraavan kerran huimaa päätä ja tekee mieli perääntyä, anna mennä. Jokainen kerta ei voi olla täydellinen onnistuminen, mutta jos jättää yrittämättä, ei ole edes mahdollisuuksia osua maaliin.

Emme voi tietää, missä kaikessa loistamme, ellemme kokeile. Ja silloinkin, kun tulee mahalasku, on käteen jäänyt ainakin arvokkaita oppeja.

Sain ystävältäni lahjaksi Lotta Hintsan vuorikiipeilymatkasta kertovan kirjan. Hän oli kirjoittanut ensimmäiselle sivulle sydäntä lämmittävän viestin:

“Ystävälle, jolle yksikään vuori ei ole liian korkea”.

Nämä sanat haluan muistaa, kun seuraavan kerran meinaan epäröidä. Parhaimmillaan rohkeus vie kohti sellaisia kokemuksia, joista ei osannut edes unelmoida.

Kirjoittaja on copywriter ja toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut