Porin piru, ja pirun ylpeä siitä

24.9. 3:00

Lapsena olin sitä mieltä, että Porin päivä oli lähes jouluun verrattavissa oleva vuotuisjuhla.

Meriporilaisina meillä oli isän kanssa tapana piipahtaa silloin satamassa pyörimässä ja ihmettelemässä jokavuotista laivastovierailua. Sitten käytiin äidin kanssa Satakunnan museossa. Muulloin ei sinne yleensä mentykään. Porin päivänä sisälle pääsi – taitaa päästä edelleenkin – ilmaiseksi, ja säästöä on se pienikin säästö.

Näin aikuisena olen oppinut ehkä ymmärtämään kotikaupungin merkkipäivän laajemman merkityksen, ja samalla olen onnistunut siirtämään myös jonkinlaisen Porin päivä -rakkauden lapsilleni.

Eniten se rakkaus heillä taitaa kyllä kohdentua kaikkein konkreettisimpaan eli ruokaan. Nykyään 16-vuotias kuopus on postannut Instragramiin jo monena vuonna kuvan ohrankryynivelliannoksestaan.

Harmi vain, että velliannokset myydään yleensä loppuun ennen kuin yli puolen päivän nukkuva teinijäpikkä jaksaa kömpiä ulos luolastaan. Onneksi sentään koulussa tarjottiin myös tänä vuonna tätä porilaista perinneruokaa kaverinaan rusinasoppaa ja Karhu-limppua.

Pori-seura tekee hienoa ja pyyteetöntä työtä, sillä tarjolla on myös tänä Porin päivänä ohjelmaa laidasta laitaan. On perinteistä ja modernia sekä kaikkea siltä väliltä. Pieni jäykkyyskään ei haittaa, sillä, noh, emme me porilaiset ainakaan sulavuudesta kaikkein kuuluisimpia ole. Kyllä vuosikymmeniä vanhassa kaupunkijuhlassa sitä paitsi vähän pönöttääkin saa.

Esiintyjien kirjoa ihmetellessä voi ihan syystä, tapojemme vastaisesti olla ylpeä porilaisesta osaamisesta ja samalla miettiä omaa porilaisuuttaan.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että vaikka olen aika ujo, porilaisuuttani en ole hävennyt koskaan. Päin vastoin, se on minusta ollut aina kova juttu, jota olen tuonut kerkeästi esille.

Olenpa liikkunut missä päin tahansa pitkin Suomea, eipä ole koskaan tarvinnut kenellekään selitellä, että mikäs se Pori oikein on ja missä se sijaitsee. Lähes kaikilla kohtaamillani muupaikkakuntalaisilla on ollut jonkinlainen ennakkokäsitys tästä kaupungista ja porilaisten luonteesta.

”Porin piru”, on ollut usein välitön reaktio. Olen keskimäärin aika kiltti luonne, mutta piruksi mainitseminen on saanut minut pörhistymään ja kasvamaan pituuttakin pari senttiä. Eipä tulla heti silmille hyppimään tälle pirulle!

Kovin leveää Porin murretta en käsittääkseni puhu, mutta sitäkään en tarkoituksella pyri piilottelemaan. Opiskeluvuosina Tampereella tosin lakkasin puhumasta kaikkein äksyintä porilaista staccatoa, mutta en häpeän vuoksi, vaan siksi, että tulisin ymmärretyksi.

Kotiseuturakkaus ei ole huono juttu lainkaan. Se ei estä näkemästä myös kotikulmien epäkohtia – täydellistä auvolaa ei ole missään – mutta se auttaa arvostamaan omia juuria ja kaikkea sitä hyvää, mitä meillä ympärillämme on. Ollaan ylpeitä kotikaupungistamme, me Porin pirut!

Hyvää Porin päivää!

Kirjoittaja on toimittaja ja porilaine muija.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut