Isosetäni kohtalo särkee sydäntä, sillä jatkuvasti mietin, olisiko hän syvällä sisimmissään tahtonut tavata

6.9. 3:00

Heinäkuun puolivälissä isosetäni kuoli. Hänen loppuelämänsä oli juuri sellainen, jota ihmiset kauhistelevat: hän eli yksin ja oli erakoitunut, jonka lopputuloksena hän kuoli yksin asuntoonsa.

Hetkeä myöhemmin näyttelijämuusikko Vesa-Matti Loiri kuoli koko kansan rakkauden ympäröimänä. Tämä sai minut ajattelemaan erilaisia ihmiskohtaloita. Miksi joillakin on samanlainen kohtalo kuin äitini sedällä?

Kun seniori-ikäinen ihminen kuolee yksin kotiinsa, mieleen tulee ajatus: “Missä ovat läheiset?”

Asia ei ole aina yksinkertainen. Isosetäni ei tahtonut omaistensa apua lukuisista ehdotuksista huolimatta, hän kieltäytyi tapaamisista ja avun tarjoamisesta. Ainoa asia, johon hän suostui, olivat säännölliset puhelut äitini, tätini ja muutaman vanhan jäljellä olevan ystävän kanssa.

Mitä tilanteessa olisi voinut tehdä? Vanhalla ihmisellä on itsemääräämisoikeus samalla tavalla kuin nuorella ihmisellä. Olisi törkeää tunkeutua toisen elämään vastoin hänen omaa tahtoaan varsinkin, kun hän kertoo pärjäävänsä.

Mielestäni ikäihmisiä myös päsmäröidään paljon ja heitä pidetään usein “höppäninä”. Se kuulostaa loukkaavalta.

Kuitenkin ikääntyvien syrjäytyminen on todellinen ongelma, josta puhutaan olemattoman vähän. Olen huomannut, että vanhoja ihmisiä ei välttämättä aina nähdä samalla tavalla yhteiskunnan jäseninä kuin esimerkiksi nuoria aikuisia.

Olen kuullut melko vähän vanhojen ihmisten mielenterveyspalveluista tai syrjäytymisen vastaisista tukitoimista. Tiedän ainoastaan Gubbe-toiminnan, jolla pyritään ehkäisemään eläkeikäisten yksinäisyyttä järjestetyillä tapaamisilla. Näin vähäinen tietämys kertoo siitä, että en ole huomioinut ikäihmisiä tarpeeksi. Totta puhuen, mielestäni vanhemmat ihmiset unohdetaan liian usein yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Isosetäni kohtalo särkee sydäntä, sillä jatkuvasti mietin, olisiko hän syvällä sisimmissään tahtonut tavata. Toisaalta jos yksin eläminen oli hänelle valinta samalla tavalla kuin joillekin lapsettomuus, on kohtuutonta murehtia – ehkä jotkut meistä ovat erakkoluonteita ja hyväksyvät ajatuksen mahdollisesta yksinäisestä kuolemasta?

Tunnistan itsessäni hieman samaa kuin isosedässäni: vietän paljon aikaa yksin, enkä pidä siitä, jos elämääni puututaan liikaa.

En tule koskaan tietämään isosetäni syitä yksin olemiseen, ja vaikka en koskaan häntä tuntenut, hänen erakkomainen elämänsä toimi minulle opetuksena. Jos naapurissani asuu mahdollisesti yksinäinen ihminen, voin aina vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan vaikka rappukäytävässä, jos hän haluaa.

Vaikka joku olisi yksineläjä omasta tahdostaan, ei ystävällisyys ja seuran tarjoaminen ole pois keneltäkään. Aina on mahdollista herkistää silmiään näkemään mahdollisuuksia olla avuksi toisille ihmisille, myös ikäihmisille.

Kirjoittaja on Huittisissa asuva tämän kevään ylioppilas.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut