Lukemisesta on tullut minulle lähes mahdotonta, ja se on osin yhteiskunnan vika

Itseaiheutettu keskittymishäiriö johtuu osin nykyisestä elämänmenosta, jossa ihmiset ja tieto ovat jatkuvasti saavutettavissa ja saatavilla, väittää Laura Läspä kolumnissaan.

Laura Läspä

23.8. 3:00

Kärsin vaikeasta ADT:stä.

Kirjojen lukemisesta on tullut minulle lähes mahdotonta, vaikka vielä yläasteikäisenä saatoin lukea tuhatsivuisen romaanin yhdessä yössä. Nyt kun oikein pinnistän, pystyn keskittymään kirjaan kymmenen minuuttia, ennen kuin ajatus karkaa, ja pian jo sormeilen puhelintani tarkistaakseni jotain.

Sama toistuu helposti vaikka elokuvaa katsoessani tai kotitöitä tehdessäni.

ADT eli attention deficit trait tarkoittaa vapaasti suomeksi itseaiheutettua keskittymishäiriötä. Nimensä mukaisesti kyseessä on itse luotu käyttäytymismalli, ei siis kehityksellinen tarkkaavaisuushäiriö, kuten esimerkiksi ADHD tai ADD.

ADT on vaiva, joka ei synny hetkessä. Se kehittyy, kun ihminen tottuu pitkän ajan kuluessa tekemään liian paljon ja liian monia asioita kerralla. Vaivan syntymistä edesauttavat asiasta toiseen poukkoilu, kalenterin ylibuukkaus ja älylaitteiden jatkuva vilkuilu.

Aivoissani on ikään kuin hälytystila, jota en saa kytkettyä pois päältä.

EN VOI ottaa itselleni koko kunniaa tuosta kuormituksesta. Elämme maailmassa, jossa viestiä pukkaa jatkuvasti useista välineistä. Ihmiset ja tieto ovat aina tavoitettavissa ja sormiesi ulottuvilla. Työasioita täytyisi miettiä vapaa-ajallakin, koska milloin tahansa eteen voi sattua mehukas juttuaihe.

Kuulemma kadonneen keskittymiskyvyn voi palauttaa esimerkiksi läsnäoloharjoituksilla tai vähentämällä älypuhelimen käyttöä.

Minunkin ADT-oireilleni tekee hyvää olla ilman puhelinta ja internetiä. Itsehillintäni vain ei riitä siihen, että pystyisin arjessa vain sulkemaan puhelimeni ja tuijottelemaan hiljaa tyhjyyteen. Jos rehellisiä ollaan, en välttämättä edes halua.

Siksi järjestän kalenteristani itselleni nettilomaa.

KERRAN vuodessa ajamme ystäväni kanssa pohjoiseen mökille ja suljemme suurieleisesti älypuhelimemme. Mukana on vain vanha nokialainen, sellainen jolla voi hätätapauksessa soittaa ja laittaa tekstiviestiä. Sen numeron tietävät vain harvat ja valitut.

Viikkoon en saa yhtäkään ilmoitusta saapuneesta sähköpostista, Teams-, Whatsapp- tai Facebook-viestistä. Hiljaisia ja tylsiä hetkiä on pakko välillä sietää, kun niitä ei voi täyttää kuuntelemalla podcastia tai selaamalla päämäärättömästi sosiaalista mediaa.

Uni maistuu heti paremmin, ja muutaman päivän jälkeen lukeminenkin onnistuu jo paremmin. Loman lopuksi puhelin on kuitenkin avattava. Menee päivä, ehkä korkeintaan kaksi, ja olen taas samassa oravanpyörässä.

Asialle pitäisi ehkä tehdä jotain, mutta ai niin, ensin vastaan yhteen viestiin.

Kirjoittaja on toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut